Kitarointi ja bassolinjat ovat melkoista nautintoa – arviossa Existence Depravedin ep

Julkaistu Infernossa 10/2019.

Existence Depraved
Hectivity
omakustanne

Kaksi Death-yhtyeestä vaikutteita ottanutta albumia julkaissut Crystalic on Suomen kautta aikain parhaita melodeathyhtyeitä. Bändin riveistä tutut Toni Tieaho ja Arto Tissari ovat sävellyksellisen pelisilmänsä ohella sen sortin matoja kielisoittimiensa varressa, että lähtökohtaisesti olen kiinnostunut kaikesta, mitä parivaljakko saa aikaiseksi.

Muutamia vuosia sitten perustettu bändi julkaisee nyt viiden kappaleen lyhärin. Tarjolla on vähemmän yllättäen melodista death metalia, ja vaikka miehistön taustan kuulee, Crystalicin suoraksi jatkeeksi tässä ei ryhdytä.

Entistäkin melodisemmissa kappaleissa on itse asiassa death metalia vain siteeksi. Tätä korostaa paitsi melodinen ja utuisesti hieman taka-alalle miksattu laulu myös huomattavan suuressa roolissa olevat koskettimet. Kovin rajua mättöä ei tarjota, eikä rähinää ja huutamista kuulla lainkaan.

Se on kuitenkin silkkaa plussaa, sillä Tieahon ja Tissarin kitarointi ja bassolinjat ovat melkoista nautintoa. Näillä kavereilla on taitoa ja tyyliä viedä instrumentaatiota selvästi keskivertobändiä korkeammalle. Sävellyksellisesti ei kuitenkaan olla vielä aivan maalissa, sillä erittäin taidokkaista ja miellyttävistä kohdistaan huolimatta Hectivity kuulostaa osin hieman muodottomalta. Selkeälinjaisemmat ja paremmin toisistaan erottuvat biisit tekisivät kokonaisuudelle hyvää. Myös Tieahon laulu on hieman keskeneräisen kuuloista, vaikka toisaalta se sopii juuri tähän musiikkiin varsin hyvin.

Loppupeleissä Hectivity onnistuu kuulostamaan hyvinkin omanlaiseltaan kiekolta, jonka tunnelmia ja sävykästä soittoa painottavat kappaleet eivät yritä olla rankkoja rankkuuden vuoksi. Kritiikistäni huolimatta näitä raitoja jaksaa kuunnella kerta kerran jälkeen, mutta kasvunvaraakin jää vielä.