Kotimaisen melometallin nuoremman osaston kärkeä pitävä Arion on kolmannen albuminsa äärellä. Ainakin allekirjoittanut on mieltänyt helsinkiläisyhtyeen jokseenkin uudeksi bändiksi, mutta ei kai auta kuin uskoa tosiasia: porukka on ollut kasassa jo kymmenen vuotta.
Levyn inspiraationa ovat toimineet käärmeet ja korppikotkat eli inhottavat ihmiset ja heihin liittyvät kokemukset. Viha, raivo ja turhautuneisuus vallitsevat lähes käsinkosketeltavasti, ja kuulijan on helppo samastua fiiliksiin. Jostain syystä kiukkuisuus sopii bändin tyyliin kuin nyrkki silmään.
Kymmenen kappaleen joukosta löytyy pari hengähdystaukoa, mutta pääpaino on seinien potkimisessa. Esimerkiksi viiden ja puolen minuutin instrumentaali Where the Ocean Greets the Sky on todella hieno, seesteinen ja rauhoittava kappale. On siis vähintään kohtuullista, että perässä tuleva I Don’t Fear You pieksee kahta kauheammin.
Albumin rakenne on Arionille hyvin tyypillinen, sillä biisit jakautuvat kolmeen lokeroon. On perushyviä menobiisejä, aivan hemmetin hyviä turpaanvetobiisejä ja biisejä, joista ei jää mieleen oikein mitään. Täysosuma jää vielä lyömättä, mutta kehitystä on tapahtunut, sillä ensin mainitut näyttäisivät dominoivan. Neljännellä levyllä räjäytetään sitten oikein kunnolla, vai mitä?