Kokemus mutta ei nautinto – arviossa Therion

Julkaistu Infernossa 2/2018.

Therion
Beloved Antichrist
Nuclear Blast

Mammutinmetsästys on kovaa hommaa, sen tiesivät jo muinaiset luolamiehetkin. Porukalla se kuitenkin onnistui: jätti ajettiin jyrkänteeltä, ruho roudattiin leiriin ja hyödynnettiin kokonansa. 

Tällä kertaa vastassa ei ole karvainen kärsäkäs, vaan mammuttitaudin tuloksena syntynyt heviooppera – eikä tässä oikein tiedä, mitä levyllä tekisi. 

Kolme tuntia ja 46 kappaletta. Therion-pomo Christofer Johnsson on päättänyt lyödä isoa vaihdetta silmään. On sanomattakin selvää, että Beloved Antichrist on haastava kokonaisuus. Tätä petoa ei niin vain kaadeta, mutta kun kaadetaan, jälki on hämmentävää. Kolmen levyn järkäleessä on periaatteessa kaikkea, mutta silti se tuntuu tyhjältä. 

A Short Tale of Antichrist -kirjan inspiroima tarina etenee lukuisten hahmojen ja laulajien vuoropuheluna. Musiikissa voi kuulla Vovinin (1998) ja Deggialin (2000) aikaista tunnelmaa, mutta ilman niiden taikaa. Gothic Kabbalahin (2007) tarttuvuus loistaa tyystin poissaolollaan. 

Oopperalaulun ja metallin yhdistäminen on aina riski, mutta Therion on alan pioneeri, joka on onnistunut kombossa lukuisia kertoja. Tällä kertaa laulut ovat kuitenkin dominoivassa roolissa ja hyökkäävät korville liian julistavina, ujeltavina tai monotonisina. Kokonaisuus ei hengitä, vaan paatos pakottaa sormen skip-nappulalle. 

Beloved Antichristin kuunteleminen on kokemus, mutta nautinto se ei ole. Toivotaan, että tämä olisi se kuuluisa viimeinen mammutti, jonka jälkeen Therion palaisi takaisin oopperahenkiseen heviin hevioopperan sijaan.