Englantilaisen punkorkesterin debyyttilevyn Songs of Praisen (1981) uudelleenäänitetty versio tuli joskus vastaan sattumalta, ja viisto mutta reipashenkinen remellys vaikutti vallan erinomaiselta. Bändin osapuilleen 16. pitkäsoitto on puolestaan jopa nolo ja jokseenkin kehno esitys.
Bändi yrittää vääntää edelleen riemumielistä Clash–Ramones-rynkytystä, mutta menonsa on varjo entisestä. Meininki on ylen kankeaa ja paria hiukan korvia hörisyttävää sointukulkua lukuun ottamatta täysin mitäänsanomatonta. Adicts lätkii jähmeät biisinsä kasaan ihmeellisen epämääräisesti ja kohdakkoin karmeilla tönkkösoundeilla. Kokonaisvaikutelmaksi jää, jos ei nyt aivan korventava, niin ainakin orastava myötähäpeä.
Kellopeliappelsiini-leffan droog-hahmojen aikoinaan innoittaman bändin setämäinen käppäilyrokkaus on kyllä punkahtavaa, mutta mainostettua intensiteettiä saa etsiä. Hommassa on jonkinlaista tekemisen meininkiä, mutta kun ulosanti on täi tervassa -tyyppistä klenkkausta, railakkuus jää todella päälleliimatuksi. Vielä kun biisitkin ovat suurimmaksi osaksi täysin banaaleja kolmen soinnun perusrenkutuksia, levyä ei voi hyvällä tahdollakaan kehua kovin kummoiseksi.