Kiehtovasti mutta hyvinkin osuvasti nimetyn toisen albuminsa julkaiseva kouvolalaisviisikko tuntuu olevan musiikillaan mukavasti jonkin tuoreen äärellä. Vuodesta 2015 toimineen pumpun levyllä raikaa popin ja metallin saumaton liitto, jossa ruoditaan vivahteikkaasti y-sukupolven maailmantuskaa. Milleniaalien edustajana en voi olla hymyilemättä ja nyökyttelemättä hyväksyvästi yhtyeen kantaa ottavalle tilittämiselle.
Terävän lyriikkapuolen lisäksi levyn biiseissä on varsin maittavasti raskaita koukkuja, messeviä kertosäkeitä ja kursailematonta asennetta. Levyn poppiosastolla kuuluu esimerkiksi Nylon Beatin ja Tiktakin sokerisuus, kun taas metallipuolelta löytyy Stam1nan ja Mokoman kaltaista crossover-ruhjomista. Katariina Sorsan ja Tuuli Pajun toisiaan täydentävät laulutulkinnat sopivat vaihtelevaan ilmaisuun hienosti.
Levy näyttäytyy alkupään paria yhdentekevämpää menopalaa lukuun ottamatta oikein tasapainoisena ja eheänä kokonaisuutena. Siltä löytyy yllättävän monta korvamatoa, jotka jäävät kaikumaan kupoliin hyväksi aikaa. Sellaisiksi on helppo nimetä ainakin tenhoava Tulisilla hiilillä, siirappisen tarttuva Ei oo helppoo ja herkistävän puhutteleva Paljaana.
Kaikkiaan yhtye ansaitsee pisteet kotiin onnistuneesta ja kekseliäästä suorituksesta.