Kuin luotu taustamusiikiksi päämäärättömälle yölliselle automatkalle kaupunkien valoissa – arviossa The Night Flight Orchestra

Julkaistu Infernossa 2/2020.

29.03.2020
The Night Flight Orchestra
Aeromantic
Nuclear Blast

Soilwork-laulaja Björn Stridin ja Arch Enemy -basisti Sharlee D’Angelon sivuprojekti edustaa kaikkea muuta kuin miesten omia bändejä. Aeromantic on hyväntuulista aikuisrockia lurittelevalta yhtyeeltä jo viides albumi, eikä sen otsikko voisi olla kuvaavampi.

Biisit ovat sisällöltään kepeää romantiikkahöttöä, likaista flirttailua ja menetetyn rakkauden perään itkemistä. The Night Flight Orchestra on kuitenkin siitä harvinainen bändi, ettei se onnistu aiheuttamaan oksennusrefleksiä näitä aiheita käsitellessään.

Kolmetoista kappaletta kattava levy voisi yhtä hyvin toimia klassisen kasarileffan soundtrackinä. Pääroolissa ovat syntikat, ja hevikitarat vaikuttavat taka-alalla lähinnä nimellisesti. Popvaikutteet tuovat mieleen kultaisen 80-luvun ja Modern Talkingin kaltaiset ryhmät. Porukka tuskin olisikaan Nuclear Blastin kaltaisen raskaan musiikin yhtiön listoilla ilman johtokaksikkoaan.

Jotenkin bändi on onnistunut luomaan todella erikoisen, melkeinpä tavaramerkillisen atmosfäärin. Kappaleet on kuin luotu taustamusiikiksi päämäärättömälle yölliselle automatkalle kaupunkien valoissa. Ei ole kiire mihinkään tai ketään odottamassa, ainoastaan tämä hetki.

Aeromantic on yhden ja saman tempun toistoa koko tunnin mitalla, mutta kun se temppu toimii, mitäpä turhia monimutkaistamaan asioita. Elämän syvimpiä merkityksiä tältä levyltä on turha etsiä, mutta haikeita tunnelmapaloja tarjotaan roppakaupalla.

Lisää luettavaa