Kuulostaa jotenkin kuluneelta – arviossa In This Moment

Julkaistu Infernossa 9/2017.

12.03.2018
In This Moment
Ritual
Century Media

In This Moment on muuttanut ilmettään: aiemmin hyvin seksuaalissävytteiset sanoitukset loistavat poissaolollaan ja kuvasto on pitkälti uskonnollista. Myös industrial-elementit ovat jääneet vähemmälle.

Aiemmin yhtyeen vahvuuksiin kuulunut voimakas tulkinta ei valitettavasti välity. Maria Brink on uskomaton laulaja, mutta nyt hänen äänensä ei pääse täysin oikeuksiinsa. Äänenkäyttö jää pliisuksi ja tasapaksuksi. Laulajatar myös sortuu vanhoihin tuttuihin maneereihinsa, jotka alkavat jo vähän kyllästyttää.

Levy kaipaisi kokonaisuutenakin monipuolisuutta. Uudistumisesta huolimatta Ritual kuulostaa jotenkin kuluneelta. Useamman kappaleen kohdalla tuli olo kuin ne olisi kuullut aikaisemminkin – enkä nyt puhu Phil Collins -cover In the Air Tonightista tai edes Black Weddingistä, joka on lainannut melodian kertosäkeeseensä Billy Idolin White Wedding -biisistä.

Lyriikat ovat vahvoja, mutta eivät erityisen mielikuvituksellisia tai persoonallisia. Koko albumia leimaa tietty hajuttomuus. Varsinaista vastenmielisyyttä se ei herätä, mutta siihen sen ansiot jäävätkin.

Lisää luettavaa