Pikkunäppärällä kebabmelodialla starttaava albumi lupailee maittavaa annosta runsaasti stoner-sävyjä sisältävää doom metalia. Parin ensimmäisen suupalan jälkeen käy kuitenkin selväksi, että reilun tunnin kokonaisuus on paitsi vähän liian mauton myös turhan tuhti jokaisella haarukallisella.
Cosmogony on tehty hyvälaatuisista aineksista. Se pörisee letkeän painavasti ja lämminhenkisesti, aivan kuin maanmiehensä Acrimony tai Orange Goblin aikoinaan. Jopa bändin kreikkalaisen laulajan Sarantis Charvasin äänessä on samoja viboja kuin mainituilla. Mausteeksi mainostettu psykedelia puolestaan leijuu kauttaaltaan turhan matalissa sfääreissä ja jättää liikaa bulkkituotteen makua. Levyn yhteydessä mainitun Hawkwindin trippailuista ollaan melkoisen kaukana.
Amon Acid osaa asiansa, muttei onnistu lopputuloksessa. Vaikkapa kotimainen Dö tekee samaa huomattavasti rouheammin ja napakammin. Parhaiten homma toimii avauskappale Parallel Realmissä, instrumentaali Nag Hammandissa ja 60-lukulaisittain häiritsevän kierolta kuulostavassa Ethereal Motherissa. Kahta viimeksi mainittua yhdistää jännästi sekä lyhyt mitta että muita biisejä vähäisempi metallipitoisuus.