Manilla Road teki ainoan oikean ratkaisun panemalla pillit pussiin vuonna 2018 kitaristi Mark Sheltonin kuoltua traagisesti vain hetki bändin keikan jälkeen. Viimeiseksi jääneen kokoonpanon muut jäsenet eli solisti Bryan Patrick, basisti Phil Ross ja rumpali Andreas Neuderth perustivat vuotta myöhemmin uuden yhtyeen. Porukkaa täydentää kitaristi Kalli Coldsmith.
Tyylillisesti Sentryn musiikki liippaa enemmän tai vähemmän läheltä jäsentensä vanhaa yhtyettä. Bändi ei kuitenkaan halua tulla leimatuksi Manilla Road -tribuutiksi vaan seisoa omilla jaloillaan. Silti jo tiedotteessa tätä debyyttiä vertaillaan Crystal Logiciin (1983), vaikkei levyistä pitäisi puhua edes samana päivänä. Erikoisinta kuviossa on, että valtaosa biiseistä on ”ulkopuolisen” Coldsmithin hengentuotoksia.
Synkkäsävyisestä albumista on kovin vaikea löytää tarttumapintaa, ja kappaleet laahaavat hitaasti toisensa perään. Kuuntelukokemuksesta muistaa jälkeenpäin suurin piirtein yhtä paljon kuin lauantaiyön taksimatkasta kotiin.
Hieno juttu, että tyypit ovat löytäneet uuden henkireiän. Se taas on asia erikseen, saavatko kuulijat tästä levystä irti yhtä paljon kuin bändi itse.