Thrash metalia crossover-otteella vääntävä lappeenrantalaisbändi julkaisee toisen pitkäsoittonsa. Kymmenisen vuotta toimineen pumpun melskettä alleviivaavat painava groove ja äijäasenne. Anteeksi ei pyydellä.
Englannin ja suomen kielellä huudetuissa kappaleissa paahdetaan kotimaisella uppiniskaisuudella yhdysvaltalaisista thrash metal -perinteistä ammentaen. Jos esimerkiksi Lost Society ja Pantera fuusioitaisiin, lopputuloksena saattaisi olla jotakin Takalaittoman kuuloista. Näin yksioikoinen kuvaus yhtyeen tyylistä on kuitenkin vähättelyä.
Itäsuomalaisten meininki on kova, ja liveympäristössä bändin mylly jauhaa varmasti vieläkin paremmin. Yhtyeen sävellykset kaipaisivat kuitenkin lisäilmettä ja yksipuolisimman jäärävyöryttelyn karsimista. Vaikka kappaleiden välillä on sinänsä sopivasti variaatiota, liika rönsyily ja kiintopisteiden puute vaivaavat.
Bändin ilme ja asenne on oikea, joten seuraava askel on luoda kimpusta hyviä ideoita iskevämpiä kappaleita.