Miltei mestarillinen – arviossa Haken

Julkaistu Infernossa 9/2018.

Haken
Vector
Century Media

Vuonna 2007 perustettu, kolme vuotta myöhemmin ensialbuminsa julkaissut Haken viskasi pubitikkansa lähelle häränsilmää edellisellä pitkäsoitollaan, lupauksia kasannutta The Mountain -kolmosalbumia (2013) seuranneella Affinityllä (2016). Sen syntikkapitoista kasariestetiikkaa tihkuva raskas progerock kohosi parhaimmillaan, eli 15-minuuttisella The Architect -vinyylinsivulla, milteipä samoihin korkeuksiin kuin Dream Theater mielestäni ainoalla mestariteoksellaan, vuonna 1995 ilmestyneen A Change of Seasons -ep:n massiivisella nimikappaleella.

Toisin kuin Dream Theaterilla, johon Hakeniä varsinkin alku-urallaan väistämättä vertailtiin, brittiläisillä on aseenaan – luonnollisesti käsittämättömän soittotaidon lisäksi – toisistaan erottuvien, tarttuvien ja mieleen jäävien biisien tekemisen taito. Tiedän, että moni DT-fani upottaisi minut mielipiteineni betonisaappaissa kaivoon, mutta vaikka olen yrittänyt kuunnella progeheavyn kaanonbändiä vuosien mittaan kuinka, en osaa tapailla heidän tuotannostaan mainitsemaani teosta lukuun ottamatta yhden yhtä biisiä.

Vaan se siitä aiheesta, Hakenin nykyverrokit kun voi kaivaa Dream Theateria ennemmin vaikka Karnivoolin ja Between the Buried and Me’n tapaisista, kursailemattomasti popkaikuja ja kiharaista metallia fuusioivista yhtyeistä.

Kun Vectorin (jonka bändi tuotti yhdessä ex-Periphery-mies Adam ”Nolly” Getgoodin kanssa) avaava intro vaihtuu neitsytkuuntelulla sen ensimmäiseksi varsinaiseksi kappaleeksi, on helppo olettaa, että uutuus jatkaa tasan siitä, mihin Affinityllä jäätiin. Sähkörumpuavitteisesti pumppaava The Good Doctor voisi hyvin olla edeltäjänsä (jonka puolestaan tuotti myös The Mountainin hoidellut Jens Bogren) raitoja, mutta siinäpä jana sitten katkeaakin.

Seuraavaksi kuultava Puzzle Box vie homman selvästi raskaampaan suuntaan, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun mieletöntä soittoa esittelevä Nil by Mouth -instrumentaali tykittää alan kuninkaan Meshuggahin nytkytyshommissa haastaen, Vectorista voi alkaa puhua progemetallialbumina. Nil by Mouth olisi helppo tuomita silkaksi soittotaitojen esittelyksi, mutta jos soitinporno toimii tähän malliin, ei muuta kuin lisää liukkaria otelaudalle.

Tälläkin kertaa levyn kruunuksi kohoaa kuitenkin sen pisin kappale. Veil pinoaa 12 minuuttiin Hakenin kaikki temput, joista mainittakoon vielä erikseen tyylikkäät melodiat, eritoten laulu-sellaiset. Tässä on raita, josta kannattaa ottaa koppi, jos haluaa selvittää, mistä koko Hakenissä on kyse.

Muutamilla ensimmäisillä pyörityksillä Vector tuntui suorastaan huumaavan hyvältä levyltä, josta ei meinannut saada millään tarpeekseen, mutta jatkossa tunne hieman tasoittui. Mikään ei silti estä odottamasta Hakeniltä vielä joskus todellisen modernin mestariteoksen synnyttämistä. Siihen on nimittäin kaikki rahkeet.