Musiikissa tapahtuu yhtä ja toista yllättävää, eikä homma silti leviä käsiin – arviossa Pixie Ninja

Julkaistu Infernossa 6/2020.

Pixie Ninja
Colours Out of Space
Apollon

Instruprogella mennään, ja vieläpä vallan ennakkoluulottomissa merkeissä. Norjalaisyhtyeen osin vahvasti elektropitoisessa mutta kohdakkoin varsin metallisesti rymisevässä meiningissä kaikuu yhtä lailla Muse ja Mars Volta kuin Squarepusher ja Aphex Twin.

Monisävyisessä ilmaisukirjossa on myös modernimpaa progemättöä, mutta ei kaikkia kappaleita hallitsevana pääjuonteena. CosmiK-biisin ultramurealla bassolla varustettu iskevä tahkoaminen esimerkiksi kelpaisi mainiosti grime-tylytyksen taustalle. Strange Days taas voisi olla syvällisemmän scifielokuvan scorea.

Bändin neljä varsinaista jäsentä ovat melkoisia puuhailijoita. Saatteessa kaverien soitinarsenaaliksi on lueteltu yhdeksän rivillistä erilaisia soittimia kellopelistä persephoneen ja flyygelistä mellotroniin – lukuisten erilaisten Korgien, Casioiden ja Rolandien lisäksi. Levyllä on vankka perussoitinpohja ja toki myös vierailijoita lisäilemässä mausteita. Tolkuton instrumenttikirjo ei onneksi kuulu liiallisen rönsyilevänä ilmaisuna vaan tuntuu palvelevan suurellista kokonaisuutta. Tässä musiikissa tapahtuu yhtä ja toista yllättävää ja jännittävää, eikä homma silti ole vaarassa levitä käsiin.

Pixie Ninjan meno on monimuotoisuudessaan perin haastavaa. Silti bändin pitkistä ja erittäin vaihtelevista biiseistä irtoaa yllättävän paljon mielikuvia, tuntemuksia ja energiaa, eikä kuuntelukokemus ole missään nimessä työläs. Tämä musiikki on kiehtovalla tavalla upottavaa, kiitos alati mukaansa tempaavien elementtien, olivat ne mitä tahansa. Meininki on sen verran kiinnostavaa, että myös yhtyeen debyytti Ultrasound (2017) täytyy ehdottomasti tsekata.