Nimensä veroinen tapaus – arviossa Oddland

Arvio julkaistu Infernossa 8/2016.

Oddland
Origin
Sensory

Kuinka monta kertaa levyä pitäisi kuunnella ennen kuin voi todeta, että siitä ei tahdo jäädä mieleen juuri mitään? Ei, vaikka tapahtumia riittää ja aitaa ylitetään jatkuvasti sen korkeimmasta kohdasta.

Turkulainen Oddland on nimensä veroinen tapaus. Bändin toinen pitkäsoitto tarjoaa raskasta progressiivista metallia, jonka kitarat junttaavat kalloon reikiä jos jonkinlaisessa tahtilajissa ja rytmityksessä. Potikoiden vääntelystä on vastannut muuankin Daniel Bergstrand, joten soundit ovat kohdallaan jämäkästi.

Tarttuvuutta ei haeta djent-tyyppisesti muksivan kitaravallin kautta, vaan enemmänkin puhtaasta melodisesta laulusta. Koukut eivät ole tälläkään osastolla kovin helppoja, sillä niiden terävyys paljastuu vasta ajan kanssa. Tämä on yksi pelastavia elementtejä, sillä suora karjuminen tekisi tästä todella turpeaa jöötiä. Ja ei, en pidä myöskään Meshuggahista.

Välillä musiikki tuo mieleen Fall of the Leafen, johon on lisätty laivalastillinen lyijyä ja soitettu kaikki parin kulman kautta. Vaikutelma on jatkuvasti jollain määrittelemättömällä tavalla kiero, outo ja kaikkea tavanomaisuutta välttelevä. Lyönnit ovat lujia, aina jyrisevään blastaamiseen asti, ja unenomainen tunnelma pysyy lakkaamatta pimeällä puolella.

Parhaita hetkiä ovat ne, kun säröstä maltetaan luopua ja annetaan pehmeämmille sävyille tilaa. Origin sisältää useita puhtaasti ja rikkaan tunnelmallisesti kulkevia osioita, mutta nämäkään eivät tahdo jäädä mieleen. Haastava ja omanlaisensa tapaus. Jopa hankaluuteen asti.