Olennainen välittyy – arviossa Vanden Plasin live-dvd

Julkaistu Infernossa 9/2022.

05.12.2022
VANDEN PLAS
Live & Immortal
FRONTIERS

Vuonna 1986 perustettu saksalaisyhtye Vanden Plas on eittämättä yksi progressiivisen metallin veteraaninimistä. Se ei ole koskaan kasvanut yhtä tunnetuksi kuin vaikkapa kollegansa Fates Warning, Dream Theater ja Symphony X. Tasaisen laadukkaita julkaisuja se on kuitenkin tuottanut.

Vuonna 2016 taltioitu Live and Immortal on yhtyeen ensimmäinen pitkän kaavan livejulkaisu (vuoden 2017 Seraphic Liveworks oli ”vain” reilun tunnin paketti) ja sisältää materiaalia yhtyeen kymmenen studioalbumin diskografiasta varsin monipuolisesti.

Jos musiikki itsessään on aika tasokasta, keikan visuaalinen anti ole kovin kummoista. Yhtyeen kotikaupungissa Kaiserslauternissa kuvattu keikka on puitteiltaan varsin minimalistinen, mutta toisaalta olennainen välittyy.

Vanden Plas kuuluu muutenkin niihin yhtyeisiin, jotka voivat antaa huoletta sävellysten puhua puolestaan. Esimerkeiksi tästä käykööt vaikka Pull Me Under -henkinen Holes in the Sky, hienosti hiljalleen kasvava How Many Tears sekä synkeän eeppinen The Final Murder. Kyllähän näiden parissa viihtyy.

Lisää luettavaa