On tavallaan ihailtavaa, että yli neljäkymmentä vuotta sitten perustettu Grave Digger on pitänyt kiinni omaleimaisesta soundistaan ja konseptistaan 1980-luvun lopun sekoiluista selvittyään.
Saksalaisyhtye on julkaissut aina ihan kivoja, sinänsä hyvin tehtyjä levyjä.
Ihan kiva ei vain riitä. Etenkin viimeiset kymmenen levyä ovat muunnelmia toisistaan, yhden ja saman biisin pyörittämistä. Mikäpä siinä, jos teokset olisivat todella kovia, mutta eiväthän ne ole. Muutamia erityisen hyviä kappaleita lukuun ottamatta albumit sisältävät sitä samaa ennalta arvattavaa junttausta ja maailmanlopun köörilaulua. Biisirakenteet voi veikata ensikuulemalta nappiin.
Symbol of Eternityn erottuvimmat biisit ovat hieno Hell Is My Purgatory ja Hellas Hellas, joka on omaperäisintä bändiltä pitkään aikaan. Revittely vaikutti lähes liian hyvältä ollakseen totta, ja kreikankielinen bonusbiisi paljastuikin coveriksi.
Hyvät hetket pois lukien albumi jää monen edeltäjänsä tapaan kovin kasvottomaksi. Olisinkin voinut kopioida tähän arvioni yhtyeen edellisestä levystä, ja se olisi pätenyt sellaisenaan.