Pienet viat pilaavat muuten ansiokkaan kokonaisuuden – arviossa Vypera

Julkaistu Infernossa 7/2022.

13.10.2022
VYPERA
Eat Your Heart Out
FRONTIERS

Hevin ja hard rockin välimaastossa toimivan ruotsalaisyhtyeen debyyttialbumi aiheuttaa harmaita hiuksia.

Melodiat ja riffit eivät ole omaperäisimmästä päästä, mutta soitto kulkee ja soolot ovat asiaa. Siellä täällä on turhan selkeitä lainauksia, kuten päätösbiisin alkuriffi, joka muistuttaa sekä Motörheadistä että Judas Priestistä. Toisaalta Straight for the Kill tuo mieleen Dokkenin parhaina päivinään, ja tässä tapauksessa hyvällä tavalla. Ei levy sävellyksiin kaadu.

Ihan osaavan oloisen solistin tulkinta on kuitenkin ajoittain todella raastavaa. Tämä korostuu etenkin Spellbound-kappaleessa, jonka kertosäkeen en soisi jumittuvan edes pahimman viholliseni päähän. Toinen kammottava seikka on sanoitukset: lyriikka on pahimmillaan kuin ensimmäiselle rokkibändilleen raapustavan 15-vuotiaan kynästä. Kulutettuja ja ennalta arvattavia ”danger ain’t no stranger” -tyylisiä loppusointuja on kylvetty oikein kaksin käsin.

Levyllä on moni asia kohdallaan ja kaikki biisit ovat lähtökohtaisesti hyviä. Mainittujen ongelmien takia on kuitenkin lähes mahdoton sanoa, tykkääkö albumista vai ei. Pieniä vikoja sisältävät lyhyet hetket pilaavat kokonaisuuden ansiokkaasti.

Lisää luettavaa