Kun metalcoren suurimpiin nimiin kuuluneen As I Lay Dyingin laulaja Tim Lambesis sai vuonna 2013 vankeustuomion murhan suunnittelusta, loppuyhtye päätti jatkaa uraansa toisella nimellä. Uusi bändi sai nimekseen Wovenwar ja sen laulajaksi pestattiin Shane Blay.
Musiikillisesti ei ole muuttunut juuri mikään. Amerikkalaismallista modernia heavy metalia ja metalcorea tuutataan ulos edelleen täysin palkein. Raskaille, välillä jopa tehokkaille riffimyrskyille haetaan vastapainoa kevyemmistä elektronisista äänimaisemista ja radioystävällisistä melodioista.
Jälleen kerran on todettava, että tämä on teknisessä mielessä hyvin laadittua ja tehokkaasti tuotettua musiikkia, mutta pihvi jää uupumaan.
Yhtyeen toisen levyn paras puoli on siinä, että sen ilmaisu on ytimekästä. Kappaleita ei venytetä turhaan, ja vaikka sooloja on runsaasti, ne eivät eksy turhan tiluttelun hämärille sivukujille vaan pysyvät koko ajan asiassa. Ylituotettua ja laskelmoituahan tämä on, mutta ainakin yhtyeellä on substanssia, minkä varaan laskea.
Levyn flow on mieletön, ja sen pikajunan lailla etenevä rytmi on tarttuvaa ja perhanan tehokasta. Sitä ei voi silti palkita useammalla pisteellä, sillä kun musiikki vihdoin loppuu, siitä ei ole jäänyt käteen juuri mitään. Autoillessa tai kuntoillessa Honor Is Dead voi täyttää tehtävänsä ihan mainiosti, mutta syvemmän analyysin kohteeksi se ei taivu.