Hollantilaisen post- black metal -bändin Grey Auran multi-instrumentalisti-laulaja Ruben Wijlacker tekee paluun neofolkahtavien kuoloballadien pariin. Alas, I Am Morbid sisältää heleästi soivan synkkää tunnelmointia, joka sopii pimeisiin öihin.
Ijdelheidin kakkoslevyn kappaleet on sävelletty akustisen kitaran ja nätin moniäänisen laulun ympärille. Unenomaisessa musiikissa polveilee myös muita soittimia kuten selloa, bassoa, pianoa, huilua ja lyömäsoittimia sekä erilaisia drone- ja ambient-soundeja.
Ijdelheid on kuin modernisoitua Current 93:a, Death in Junea, Romea tai vaikkapa Tenhiä. Biiseihin ei ole haettu varsinaisesti pakanallista, nationalistista tai ylevää sointia, vaan niistä tulevat mieleen urbaanimmat kaupunkimiljööt; boheemit sivukadut sekä hitaan hedonistiset yöt absintin ja muiden päihteiden parissa. Hidas kuolema.
Wijlackerin musiikki on sovinnaista neofolkia, jota ei tarvitse paheksua tai kuunnella kavereilta salaa. Se on helppotajuista, kaunista, eteeristä ja herkkää. Bändi sopisi hyvin Flow-festarin lavalle ennen Nick Caveä tai Lana Del
Reytä. Ei siis välttämättä aivan jokaisen kuppi vegaanista trendipunaviiniä.