Pohjoinen kylmyys kohtaa etelän armottoman poltteen – arviossa Nigrum

Julkaistu Infernossa 11/2024.

16.02.2025
NIGRUM
Blood Worship Extremism
IRON BONEHEAD

Meksikosta Ruotsiin muuttanut Nigrum vääntää rujoa ja likaista true black metalia, joka ei juuri nykypäivän hömpötyksille kumartele. Bändin musiikista voi kaivella myös eeppisemmän hevin tuulahduksia. Jaossa on yllättävänkin riffivetoista ja eeppisen melodista kamaa.

Vuonna 2015 perustetun bändin kakkoslevyltä kuulee alkupään Immortalin jäisiä tunnelmia, Nifelheimin rässäävää raivoa sekä Watainin ja Dissectionin monisyisiä melodioita. Onneksi biiseistä löytyy myös etelän armotonta poltetta ja kulttimenojen hönkää.

On erikoista yhdistää skandinaavisia talvimaisemia ja selkeästi bändin kotimaan fiiliksiä, mutta ainakin meininki on omaperäistä – ja pakko sanoa, että yllättävänkin toimivaa.

Biiseissä on sopivasti eloa raivokkaan tykittelyn ja hitaamman fiilistelyn välillä, joten levyä ei voi haukkua myöskään tasapaksuksi. Sounditkin ovat sopivan ruttuiset ja ysärillä tavalla kälyiset, joten mikäpä tässä.

Mikäli biisimateriaali pysyy tasaisen hyvänä, Nigrum saattaa nousta ajan saatossa kulttisuosioon. Ainakin sitten debyytin on tapahtunut kehitystä.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja