On olemassa neroja, ja sitten on olemassa neroja. Keisari Neron laulu oli sen verran kamalaa, että kuulijoiden piti teeskennellä kuollutta päästäkseen poistumaan hänen ylipitkistä konserteistaan. Sami Hynnisen yhden miehen projekti Opium Warlords on tehty hieman eri puusta.
Miehen laulu voi kuulostaa kasuaalimpaan korvaan Nerolta, mutta näin tulkintaa, intentiota ja ennen kaikkea omaperäistä soundia arvostavana musiikinkuluttajana minun on vaikea löytää siitä mitään moitittavaa. Yhtyeen kuudes levy on ehkä tähänastisista helpoimmin lähestyttävä ja huomattavasti biisiorientoituneempi kuin edelliset teokset. Helpolla et silti pääse.
Neljään osaan jaettu 24 kappaleen kokonaisuus koostuu psykedeelisistä rintamalauluista, joihin on sotkettu varhaista industrialia, post-punkia, doomia, neofolkia ja goottirockia. Skaala on niin sanotusti mieletön.
Parasites lähentelee jo Darkthronea, siinä missä hämmentävä Pain and Love kuulostaa känniseltä Princeltä. Strength! on ihastuttavalla tavalla vääränlainen kasarilevy, tarpeellinen sellainen.