Atomikylä
Erkale
Future Lunch
Dark Buddha Rising- ja Oranssi Pazuzu -yhteyksistä nouseva Atomikylä poraa raskaan ja hapokkaan poransa syvälle kuulijan kalloon. Homman nimi on psykedeelissävytteinen, krautrockiin vivahtava drone/sludge, jota synkennetään erittäin autiolla ja pahaenteisellä tunnelmalla.
Viimeisen päälle orgaaniselta kuulostava Erkale vaikuttaa pitkälti improvisoidulta teokselta, jonka pitkät biisit keräävät hiljalleen lihaa luidensa ympärille. Puhtaasta improvisaatiosta ei liene kuitenkaan kyse, sillä kappaleissa on selkeää johdonmukaisuutta ja omalla kierolla tavallaan mukaansatempaavaa energiaa.
Kuten saattaa arvata, viisibiisisen levyn utuiset haahuilut eivät sisällä varsinaisia iskuhittejä, joten kuulija on pitkälti tunnelman viemänä. Päälle kolmevarttisen murskauksen, trippailun ja utuilun jälkeen olo onkin kieltämättä hämmentynyt, kun tajuaa, että Erkaleelta on jäänyt päällimmäisenä mieleen sen erikoisuus.
Atomikylä on erikoistapaus, joka kuulostaa pitkälti pääbändiensä sekoitukselta. Nelikossa piilee kuitenkin huomattava määrä potentiaalia. Selkeämpien ja ytimekkäämpien biisien myötä bändi saisi selkäänsä tätäkin vahvemmat siivet.