Ruotsikuoloa Graven, Entombedin ja Dismemberin hengessä – arviossa Entrails

Levyarvio julkaistu Infernossa 5/2015.

03.06.2015

Entrails
Obliteration

Metal Blade
4_kirvesta

Mukava huomata, että 1990-luvulla ilman julkaisuja kuopatulla ja 2008 uudelleen aktivoituneella ruotsalaisella death metal -partiolla menee lujaa. Bändi on seitsemän vuoden aikana puskettujen pienjulkaisujen ja nyt jo neljännen kokopitkän perusteella palannut selvästi jäädäkseen.

Yhtyeen toiminnassa ei ole kyse enempää tai vähempää kuin klassisesti vanhan liiton hengessä soivasta ruotsikuolosta. Tällä kertaa pistellään vielä aavistuksen aikaisempaa raaemmassa muotissa. Esimerkiksi laulut ovat entiseen verrattuna piirun räyhäkkäämpiä ja karheampia, mikä miellyttää ainakin meikäläistä entistä enemmän.

Levyn takominen, louhiminen ja vyörytys on maittavan groovaavaa ja raskasta keskitempohyökkäystä. Riffintajun puolesta nakutetaan tasaisesti kertoimella hyvä, eikä pienimuotoinen melodisuuskaan kuulosta kaiken keskellä kuin sopivalta. Lisäksi tuottajaguru Dan Swanön loihtima kitarasoundi on juuri niin rupinen ja mädättävä kuin sen kyseisessä tyylilajissa pitääkin.

On toki totta, ettei matskua kuunnellessa voi olla noteeraamatta vahvoja mielleyhtymiä bändin maanmiespioneereihin, kuten Graveen, Entombediin ja Dismemberiin. Mitään genrelle mullistavia irtiottoja ei ole edes yritetty toteuttaa. Hyväksi todettuja aineksia kierrätetään kuitenkin sen verran uskottavasti, ettei lopputuloksesta voi olla tykkäämättä.

Lisää luettavaa