Camel of Doom- ja Esoteric-ukkeleiden ”progressiivista doomia” mättävä projekti on mielenkiintoinen ilmiö. Meininki on 80-lukulaisen industrial metalin katkuista, ja Godflesh, Calhoun Conquer ja muut vastaavat säröjunttaajat tulevat väkisinkin mieleen rumpukonemaisiksi muokatuista rummuista, kaiutetusta örinän ja ärjynnän vuorottelusta ja ronskisti särötetyistä kielisoittimista.
Self Hypnosis kahmii kuitenkin otteeseensa elementtejä kiitettävästi myös perussapluunan ulkopuolelta. Riffipuolella voi vainuta djentlouhintaa, ja jännittävän epämääräiseksi kaiutettua soundia höystää psykedeelisiä tuulia puhaltavien syntetisaattorien suhina ja ujellus. Tempot kappaleiden sisällä vaihtelevat, ja rytmitys seikkailee paalutuskoneen sykkeestä epäkeskompaan kolkkaukseen. Progressiivisuus äityy useammaksi 10–20-minuuttiseksi biisiksi, joissa riittää purtavaa.
Yhtyeen soundi, ilmaisu ja konsepti ovat todella mielenkiintoisia, mutta myös luonteeltaan erittäin haastavia. Näin jykevä pläjäys massiivista ja tinkimätöntä moukutusta on melkoinen pala sulateltavaksi. Muutaman kuuntelun jälkeen hitaasti jyrisevä päätösraita Succumbed tuntuu osuvan jo syvälle, joten albumi saattaa tartuttaa vakavastikin useampien altistumiskertojen jälkeen. Vaikka keskittyminen on välillä herpaantua, bändin vääjäämätön ja raskaasti louskuva mäiske on kiehtovaa.