Brittiläisen heavy metalin vuosikymmeniä kestänyttä rappiota on hankala ymmärtää. Miten on mahdollista, ettei maa, joka oli yksi merkittävimmistä suunnannäyttäjistä raskaassa rockissa ja metallissa 1960-luvun lopusta 1980-luvun puoliväliin, ole pystynyt tuottamaan 30 vuodessa montakaan edes hidasta kasvusuhdannetta esitellyttä tulokasta?
Dethonator on surkeassa tilanteessa hyvinkin ilahduttava valopilkku. Neljännen albuminsa julkaissut porukka ei sekään tosin sisällä mitään untuvikkoja, bändi kun on julkaissut jo ennen nykymuotoaan kaksi levyä eri nimellä.
Musiikkinsa on joka tapauksessa pysynyt kirkasotsaisena ja suurimmilta osin hyvinkin traditionaalisena, vaikka kappaleista voi tarkemmalla korvalla kuunneltuna löytää vaikutteita niin powerista kuin modernimmasta metallista murahteluineen. Näitä ilmankin olisi tosin pärjännyt vallan hyvin, ilmaisunsa kun on tarpeeksi monipuolista jo lähtökohtaisesti hyvine melodioineen ja sopivan simppeleine kertseineen. Orkesteri kunnioittaa perinteitä myös niin rumalla kannella, että se alkaa olla lähes komea. Ja kyllähän kaksi levyä vaativa, ilmeisen tarinavetoinen lähestymistapa on sekin kaikuja menneiltä ajoilta.
Vaikka levyn biisit ovat kauttaaltaan tasalaatuisen hyviä ja kokonaisuutta kannattavia, pikkuhittipotentiaalia omaavan When Lucifer Fell -avauskappaleen kaltaisia raitoja saisi olla useampia. Toivon mukaan arkkienkelin kunniaksi veisataan yhtä ilahduttavia hymnejä myös vuoden loppuun luvatulla kakkososalla.