Avaruudesta ja hevimetallin ilosanomasta laulava power metal -bändi Iron Savior on kahdennellatoista albumillaan lähes ennennäkemättömän pahanlaatuisen AC/DC-syndrooman kourissa.
Levyllä ei ole juuri mitään, mitä saksalaisyhtyeen tuotantoon vähänkään paneutuneet eivät olisi jo kuulleet. Riffit, lickit, melodiat, sanoitukset ja osittain jopa biisien nimet ovat kierrätettyjä. Vai mitä esimerkiksi otsikoista The Titan, In the Realm of Heavy Metal tai Across the Wastelands tulee mieleen?
Saman tempun toistaminen ei ole tämän porukan kohdalla mikään uutinen, joten pettymys ei ole valtava. Pahempaahan se olisi, jos yhtyeen ominaissoundi ei olisi paikallaan! Kun yhtäläisyydet onnistuu jotenkuten sulkemaan mielestään, albumi on lopulta aika tiukkaa tavaraa. Muutama biisi erottuu ehkä edukseen, mutta kokonaisuus on varsin tasalaatuinen ja kulkee niin sulavasti, ettei sitä uskoisi yli 50-minuuttiseksi.
Kaikkein hienointa on, miten upeasti laulaja-kitaristi Piet Sielck hoitaa tonttinsa. Miehen persoonallinen ääni on aina ollut bändin suurimpia vahvuuksia, ja ukko kuulostaa yhä täysin samalta kuin lähemmäs 30 vuotta sitten ilmestyneellä debyytillä.