Tasalaatuista muttei tasapaksua – arviossa Hitten

Julkaistu Infernossa 10/2021.

12.01.2022
HITTEN
Triumph & Tragedy
HIGH ROLLER

Hittenin toimittamista tuli ihmeteltyä ja ihasteltua edellisen Twist of Faten (2018) aikoihin, eikä musiikin taso ole tippunut bändin neljännen albumin kohdalla piiruakaan.

Yhtyeen 1980-lukulaisen haikea hard rockin ja heavy metalin seos on todella monipuolinen ja melodiat ovat just eivätkä melkein kohdallaan. Vahvat dokkenmaisuudet ovat edelleen alati läsnä, mutta näin vahvalla näytöllä se toimii vain meriittinä espanjalaisille.

En epäile, etteivätkö ammattimiehet George Lynch ja Jeff Pilson pystyisi yhä, lähes 30 vuotta kultakautensa jälkeenkin tekemään näin hyviä biisejä. Olen kuitenkin täysin varma, että laulaja Alexx Panza pesee nykykuntoisen Don Dokkenin mennen tullen. Hän jopa nousee samalle tasolle esikuvansa nuoren version kanssa.

Levyn ainoa vika on, että siltä puuttuu muutama timanttinen, välittömästi korvaan tarttuva hitti, vaan eipä joukossa ole kyllä yhtään hutiakaan. Meno on tasalaatuista muttei tasapaksua, kuunnelkaa nyt vaikka raskaasti jyräävä Meant to Be Mean, hävyttömän tarttuva Under Your Spell tai puolislovari Something to Hide.

Lisää luettavaa