Tasapainoinen kokonaisuus, joka pidetään järjen mitassa – arviossa Humavoid

Julkaistu Infernossa 7/2020.

Humavoid
Lidless
Noble Demon

Määre ”progressiivinen” huokuu musiikkiterminä vitsikästä tyhjyyttä. Kun nykyrockmusiikissa puhutaan progressiivisuudesta, sillä tarkoitetaan kai lähinnä sitä, ettei rumpali soita kuin Phil Rudd ja pitkäsoittolevyllisen bassokuvioissa on enemmän kuin pari vaihtoa. ”Genren” temput ovat kovin, kovin tuttuja.

Myös kotimaisen Humavoidin kuuluvimmat metkut on taltioitu alan kansainvälisten suurnimien levyille jo ajat sitten ja tuhanteen kertaan. Taitavaa soittoa on maailma pullollaan, eikä kylkiluiden katkeamisen uhalla ärjyvä nainenkaan ole markkinoilla enää mikään kummallinen ilmestys.

Mikä sitten tekee Humavoidin kakkosalbumista kirjoissani näinkin hyvän levytyksen? No suoraan sanottuna varmaankin se, että olen kuunnellut modernia mutkametallia lopulta varsin säästeliäästi. Voisin kuvitella, että djentissä vuosikaudet lionneelle nytkytys alkaa jo pikkuhiljaa riittää.

Tärkein eli kappalemateriaali on joka tapauksessa varsin hyvää. Ja kun se puoli on kunnossa, passaa arvostaa myös Lidlessin nyansseja kuten laulaja-kosketinsoittaja Suvimarja Halmetojan ja kitaristi-laulaja Niko Kalliojärven yhteispeliä, sinne tänne tiputeltuja jazzpimpulointeja ja lajiin kuuluvaa soitinakrobatiaa. Kehua sopii myös tasapainoista kokonaisuutta, joka on pidetty järjen mitassa.

Miinuspuolelta nousee kuuluvimmin esiin levyn soundimaailma, johon kaipaisi jonkinlaista äkäistä irtiottoa nykymetallin äänikansioista. Olisi joskus mahtava kuulla tällaista musaa tykiteltävän alan konventioista tyystin poikkeavissa raameissa. Olisiko siinä itua seuraavalle albumille?