Kingston Wall
Kingtime
Svart
Aatokset Kingston Wallin massiivisen tupla-dvd:n äärellä ovat ristiriitaisia. Yhtäältä kyseessä on ylitsepursuava Pandoran lipas, josta voi pulpahtaa esiin melkein mitä tahansa. Toisaalta julkaisu on kasattu 20 vuotta sitten toimintansa lopettaneen yhtyeen vanhoista kotivideojäämistöistä. Kokonaisuus on jouduttu hahmottamaan sellaisesta materiaalista, jota on tuskin alun perin suunniteltu julkaistavaksi. Draamankaarta on tällöin vaikeampi piirtää.
Alku vaati totuttelua. Usein yhdellä kameralla kuvatut livepätkät ovat suttuisimmillaan kuin minkä tahansa yhtyeen arkistojäämiä. Mutta ei mene kauan, kun trion intensiivisyys tarttuu ruudun toisellekin puolelle. Ehkä siis onkin parempi, ettei kuvauksessa ole minkäänlaisia huomion sivuun kiinnittäviä hienouksia. Nyt keskiössä on Kingston Wallin soitto. Ja se on – niin kuin hyvin tiedämme – seuraamisen arvoista.
Kingtimen ensimmäisen levyn sisältämä livekavalkadi saa kerta-annoksena ähkyn partaalle, mutta niin koukuttavaa tavara on, ettei keskenkään malttaisi jättää. Välillä jää leipälapi ammolleen, kun bändi saa maagisimman vaihteensa silmään. Yhtyeen sisäpiiriin kuulunut Hannu Lappalainen dokumentoi, kuinka Sami Kuoppamäen soitto on juuri niin ällistyttävää kuin useat rumpalituttavani aikoinaan keuhkosivat, ja Petri Walli on todellakin yhtä kitaransa kanssa. Jukka Jyllin tärkeäksi tehtäväksi jäi pitää kiska pystyssä stoalaisella tyyneydellä.
Legendaarisiksi tituleerattujen Freak Out -klubien hienous ei välity aivan kotoa käsin, ja kakkoslevyllä sijaitsevat muutenkin julkaisun miinuspuolet. Oikeastaan vain vuodelta 1992 peräisin oleva Petri Wallin haastattelu on (todennäköisesti leppoisasta tunnelmastaan johtuen) täysosuma. Mutta se onkin sitten oikeasti merkittävä arkistolöytö.
Kingtime soveltuu täydentäväksi oppimääräksi Suomen parhaalle rockelämäkerralle, Viljami Puustisen Kingston Wall – Petri Wallin saagalle. Tai no, oikeastaan aivan kenelle tahansa yhtyeeseen koskaan hurahtaneelle.