Metallipunkkia? Kyllä kiitos! Stadilaisen Hexhammerin ensimmäinen täyspitkä on jo äärimmäisen yksinkertaisilta lähtökohdiltaan kiinnostava tapaus. Mustan kullan toistuvien pyöritysten myötä olettamus lihallistuu.
Orkesteri on asenteeltaan ja soittotatsiltaan selkeästi punk, mutta taitaa myös maukkaat metalliset melodiat. Yhdistelmä on näennäisessä ristiriitaisuudessaan hieman yllättävä mutta saumattoman toimiva.
Punkkia edustavat etenkin laulajan repivä rääkynä ja yhtyeen röyhkeän päällekäyvä tapa vyöryttää kappaleitaan. Motörheadin ja Venomin mallissa ei-niin-millilleen kulkeva soitto lisää soppaan oman rokkigroovensa, mutta muista vastaavista bändeistä Hexhammerin erottavat kappaleesta toiseen kuultavat hienot melodiat, jotka juontavat juurensa metallista.
Vaikka melodioissa on tarttuvuutta ja jopa herkkyyttä, missään ällöimelässä liemessä niitä ei ole uitettu. Makuna on pikemminkin tillikurkuista tuttu etikan ja sokerin yhdistelmä.
Jäsenten vankka tausta mainittujen genrejen parissa todellakin kuuluu. Bändi osaa kaahata juuri oikeanlaisella vimmalla, eivätkä intensiteetti ja tymäkäntumma tunnelma katoa mihinkään, vaikka vauhtia hieman laskettaisiin. Levyn päätös, sen hidastempoisin ja pisin biisi Master of the Mountain, paaluttaa levyn vahvuudet entistä syvemmälle kaaliin.