Ollaanpa kärkeen ihan rehellisiä: Bloodred Hourglass on ollut läpi aiemman viiden albumin tuotantonsa allekirjoittaneelle ”melkein, mutta ei ihan” -kategorian yhtye. Bändissä on ollut kaikki tavallaan enemmän kuin kohdallaan ja sitä on aina kuunnellut mielellään. Viimeinen ”jokin” on kuitenkin jäänyt odotuttamaan itseään.
Jo nimellään hämmennystä herättävä How’s the Heart? sysää bändin häilyvän rajan yli ja seuraavalle tasolle. Tähän ei vaadita lopulta muuta kuin se, että Bloodred Hourglass on entistä häikäilemättömämpi. Se lataa levylle enemmän omaa persoonaansa ja antaa jokaiselle kappaleelle oman tunnistettavan identiteettinsä.
Bloodred Hourglassin melodiakynä on aina ollut terävä ja asenne sähäkkä, mutta sen ulosanti on tuntunut hieman turhan tutusta puusta veistetyltä. Asetelmaa voisi verrata varhaiseen Northeriin: bändi soitti kyllä mallikelpoisen tiukkaa melodeathiä, mutta sen soidessa teki mieli kuunnella mieluummin Children of Bodomia. Bloodred Hourglassin musiikki on ollut taatun toimivaa oppikirjatavaraa. Nyt se on enemmän.
Pistetään vanhojen oppien sekaan hieman modernimpia soundeja, futuristisia koskettimia ja aiempaakin jämäkämpää rytmiikkaa, niin ollaan jonkin ihan uuden äärellä. Paperilla saattaa kuulostaa siltä kuin Bloodred Hourglass tekisi inflamesit ja sotkisi mukaan metalcorea, mutta näin ei ole asianlaita. Esimerkiksi bändin käyttämät velmut synasoundit ovat peräisin monien vuosikymmenten varrelta ja soivat irrallaan metallin säännöistä.
Bloodred Hourglass on myös entistä uskaliaampi. Melodinen saa olla hypermelodista, raskas superraskasta ja heleä aivan ihanan herkkää. Kun raivotaan, sylki todellakin lentää, ja kun fiilistellään, suljetaan silmät ja annetaan kosketin- tai kitaramelodian leijailla kaikessa rauhassa. Tämä kaikki luo How’s the Heartille juuri sellaista dynamiikkaa, että yhtyeen aiempien levyjen lievä tasapaksuus on tiessään.
Bloodred Hourglass on yhtäkkiä katkeransuloisissa tunnelmissaan juuri niin metallinen, pop, moderni tai vanhaliittolainen kuin mikäkin kappale vaatii. Kuvio tuntuu villiinnyttäneen laulaja Jaredi Koukosenkin elämään kappaleiden mukana niin monipuolisin ääntelyin, että toistuvasti tekisi mieli tarkistella, onko mukana useita vieraslaulajia.
How’s the Heartin lopullinen voimavara on törkeän iskevä monipuolisuus. Takovan kiemurainen Of Course I Still Love You, kuulaan melodinen Fragile, moderneilla soundeilla irrotteleva The Sun Still in Me, suoraviivaisen raskas Leina ja pitelemättömän toiveikas nimikkokappale… Tämä albumi on toden totta kuultu vasta sitten, kun jokainen kappale on näyttänyt valonsa, varjonsa ja oman terävän koukkunsa.