On vaikea ymmärtää näin takaperoista kehitystä. Vanhemmilla julkaisuillaan helsinkiläisen Scarpathin ilmaisussa oli vielä jonkinlaista napakkuutta, mutta Tres Caballerosin neljä uutta raitaa painavat jarrua jokaisella sekunnilla.
Raskaahkoa grooverunttausta kyllä riittää. Karkeasti rähisevä laulaja ja kohtalaisen onnistunut soundi eivät katkaise lentoa, ja riffejäkin löytyy ihan kohtalainen nippu. Esillepano on kuitenkin aivan liian laiskaa, ja kappaleiden rakenteet ovat tylsiä. Vajaan 20 minuutin mitalta tarjotaan samaa keskitempoisen tervaista junttaa.
Tässä on ilmeisesti lähdetty tietoisesti hillitsemään vauhtia uuden tyylivalinnan nimissä. Siten kappaleet ovat aivan liian lähellä toisiaan, eikä niihin ole saatu juuri minkäänlaisia erottuvia koukkuja. Kuinka ihmeessä näinkin monta vuotta operoinut retkue ei ole saanut soittoonsa tämän enempää munaa?
Ikävä nihkeillä, mutta tuskin tälle on bändin välittömän lähipiirin ulkopuolella minkäänlaista tilausta. Laulaja tuskailee viimeisessä kappaleessa, että ”can’t take this anymore”. Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä.