Tylsää ompelukonemetallia – arviossa Thy Art Is Murder

Levyarvio julkaistu Infernossa 6/2015.

Thy Art Is Murder
Holy War

Nuclear Blast
2_kirvesta

Ompelukonemetalli. Onko se sana? Taitaa olla. The Black Dahlia Murderin teknistä osaamista ja Behemothin tylyä kuolosanomaa yhdistellään kovalla innolla. Australialaisen äärimetallipumpun tuotos on raivokas, sysimusta ja hellittämätön.

Ja tylsä.

Kyllä, bändin jäsenet osaavat soittaa. Kyllä, sävellystyössä on suorastaan oivaltavia kulmia. Kyllä, soundit ovat prikulleen kohdallaan. Kyllä, tekijöiden tappava aggressio paistaa läpi kautta linjan. Ja lopputulema on lattea.

Ehkä korviinpistävin ongelma on lauluraidat, tai oikeastaan se, mitä levyn tuottaja on niille tehnyt. CJ McMahonin ulosanti on läpeensä käsiteltyä, yksitoikkoista jyrinää, joka on miksattu dominoimaan kaikkea edes potentiaalisesti kiinnostavaa, mitä taustalla tapahtuu.

Mikään ei ole periaatteessa täysin vialla, mutta hyvin äkkiä sitä tajuaa, että lähes jokaisen biisin paikkaa voisi vaihtaa eikä kukaan huomaisi. Parin ensimmäisen rallin jälkeen arvostelijan ainoa impulssi on odottaa kiekon loppua. Joka ei sitten koskaan saavu, saamari.

Jos nyt jotain positiivista pitää kaivaa, niin viimeinen biisi Naked and Cold ihan toimii. Se kuulostaakin ajoittain Gojiralta.