Nimettömällä esikoisellaan Uphold the Light -tarinan käynnistänyt Albinö Rhino julkaisee kertomuksen osat kaksi ja kolme. Meno on kasvanut, huurustunut ja seestynyt entisestään sellaiseksi, että vinyylipitkäsoiton kumpaisellekin puoliskolle mahtuu vain yksi kappale.
Linjanmuutos perinteisemmän stonerin ja doomin seoksesta kohti jumittelevampia ja psykedeelisempiä ulottuvuuksia on onnistunut. Albumin lämmin ja muhjuinen soundi on etenkin rytmiryhmän osalta samettia korville, ja lähestulkoon instrumentaalisiksi jätetyt kappaleet eivät kaipaa sanoja.
Uphold the Light part 2:ssa kuuntelija vaivutetaan transsiin rauhallisen toiston ja sfääreihin kurottelemisen yhdistelmällä. Häntä liikutellaan tuon olotilan sisällä varovaisesti painetta lisäämällä. Samoja metodeja käytetään myös kääntöpuolen kolmososassa, jossa kokijaa palautellaan takaisin reaalimaailmaan painavammilla ja vauhdikkaammilla otteilla.
Aiemmin pelkistetymmin tantereella tömistellyt vaalea hippo on saanut ikääntymisen myötä kasvoilleen enemmän ilmettä, ja sen ruhostakin löytyy huomattavasti enemmän erilaisia sävyjä. Itse rakennetusta häkistä luontoon vapautuneen elukan käyskentely on aiempaa vaistonvaraisempaa ja kaikessa luonnollisuudessaan miellyttävää seurattavaa.