Vahva muttei kuitenkaan tarttuva – arviossa Soulwound

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

16.03.2017
Soulwound
No Peace
Inverse

Rässillä turpaan ja hauskaa on. Kotimaisin näpein pieksevä Soulwound parantelee iskujaan pikkuhiljaa, mutta kakkoslevy No Peace jää tästä huolimatta aika etäiseksi.

Riffien ja rikkaan kielisoitinosaston varassa kulkeva rähjäys sekoittelee sekä vanhaa että uutta liittoa, ja ote on miellyttävän reipas. Saatekirjeessä mainitut Stone ja Chaos A.D:n aikainen Sepultura osuvat kieltämättä hyvin kohdalleen, mutta Soulwound ei ole tehnyt iloksemme kovin helppoja kappaleita.

Ote on kulmikas ja kappalerakenteita vaikea sisäistää. Rumpalilla on tarve lisätä soittoon jatkuvasti uutta filliä, komppia tai muuta mutkaa. Slayer-henkistä mätkettä kuullaan aika vähän, mikä on suoraan sidoksissa välittömän iskevyyden määrään.

Toisaalta kitaristien keskivertoa laajempi skaala toimii edukseen. Soolot, melodisemmat riffit ja hienoinen tekninen sävytys irtoavat mukavasti ja halvimpia kuvioita vältellään ilmeisen tietoisesti. Karkeasti päästelty laulupuoli sujuu myös monipuolisissa merkeissä.

Keskitempoisesti ja muita kappaleita suoraviivaisemmin runttaava Crime and Punishment jää parhaiten mieleen. Tiivis ja väkivaltainen Alone Against All jättää sekin pysyvää mustelmaa, mutta kokonaisuutena No Peace ei ole järin tarttuva tapaus. Mielikuva hektisestä, aggressiivisesta ja täyteen soitetusta thrashistä on kuitenkin vahva. Sairaalahenkistä kiiltoa kaipaaville tarjolla onkin lähinnä rupea ja rumuutta.