Kun ruotsalaiset tekevät saksalaishenkistä perinneheviä, yhdistelmä on lähes aina toimiva. Myöskään Across the Line ei petä, jos ei yllätäkään. Air Raidin kolmas kiekko on vaivatonta ja takuuvarmaa kuunneltavaa.
Jos levyn teutonihenkisyys saa viikset väpättämään innosta, paletti toimii myös Saxon-intoilijoille. Mistään ankeasta käppähevistä ei ole kysymys, sillä niin soitto kuin biisit ovat harkittuja aina kohtuullisen tarttuvia kertsejä ja komeita klassishenkisiä juoksutussooloja myöten. Kokonaisuuteen on kuitenkin jätetty sopivasti karheutta muistuttamaan menneen ajan hengestä, mikä on vallan toimiva ratkaisu.
Niin helppoa ja mukavaa kuunneltavaa kuin levy kaikessa hyvin toteutetussa kliseisyydessään onkin, sen herättämät tuntemukset ovat ristiriitaisia. Täysin oikeanlaisista, pakkodiggaamista aiheuttavista elementeistään huolimatta kappaleista olisi voinut puristaa paljon enemmän voimaa lähes jokaisella osa-alueella. Sanottu pätee etenkin tuotantoon, mutta myös lauluun. Nyt biisit tasapäistyvät liikaa toistensa kaltaisiksi.