Virtaviivaistuneella ilmaisulla on puolensa ja puolensa – arviossa Myrath

Julkaistu Infernossa 5/2024.

06.07.2024
MYRATH
Karma
EAR

Tunisialainen etnoprogemetalliyhtye Myrath on yksi harvoista Afrikan mantereelta tulleista isomman profiilin metalliorkestereista. Vuonna 2006 perustetun yhtyeen melodinen metalli naittaa kätevästi progressiivisia vaikutteita ja Lähi-idän alueen kansanmusiikkia.

Viime vuosien mittaan bändi on hieman virtaviivaistanut ilmaisuaan, missä on puolensa ja puolensa. Siinä missä sävellyksiin on hiipinyt lisää koukkuja ja tarttuvuutta, musiikista on hiljalleen kadonnut se yllätyksellinen ja eksoottinen elementti, joka aikoinaan siinä viehätti.

Parhaimmillaan Myrath osaa edelleen vääntää makeankuuloisia metalliveisuja, eikä laulaja Zaher Zorgatin kaltaista tulkitsijaa löydy ihan joka paikasta. Esimerkiksi komeilla jousiarreilla varustettu Into the Light pauhaa mahtipontisesti ja osoittaa, että tarpeen vaatiessa Myrath osaa toimittaa varsin jämäkästi.

Kaikesta huolimatta on vaikea päästää irti ajatuksesta, että Karma ei yllä bändin alkuaikojen raskaampien ja progressiivisempien levytysten tasolle. Kelpoa, mutta ei sen enempää.

Lisää luettavaa