Erinomaisista voimaveisuista nolohkoon sillisalaattiin vuorotteleva Trivium on tehnyt epätasaisuudesta taidetta.
Tuoreimmallaan bändi on kuitenkin aallonharjalla. Levyä voi kuvailla sekoitukseksi kaikkea sitä, mitä Trivium tekee oikein: hillittömän tarttuvia koukkuja, iskevää tekniikkametallimyllytystä, Matt Heafyn kunnioitusta herättäviä puhtaita laulusuorituksia sekä brutaalia huutotoimitusta.
Koko pakkaus tihkuu laatua, eikä heikkoja hetkiä oikeastaan ole. Helposti mieleen jääviä poimintoja ovat riehakas ja melodinen Betrayer, väkivaltainen, breakdowneja pullottava The Wretchedness Inside sekä monumentaalisen kertosäkeen sisältävä Beyond Oblivion.
Saatankin olla epäreilu, kun en ylly kehumaan levyä näin joulukuussa osana kuluneen vuoden parhaimmistoa. Triviumin ongelma kun on, ehkä vain minulle, jonkin uniikin kipinän puuttuminen.
Aidosta aggressiivisuudestaan, murinalauluistaan ja blastbeateistään huolimatta The Sin and the Sentence on niin helppoa kuunneltavaa, että sen musiikkia voisi kutsua jopa radioystävälliseksi moderniksi metalliksi. Ja siinähän ei ole sinänsä mitään vikaa. Herättääkseen syviä, alkukantaisia tunteita bändi tarvitsisi kuitenkin vielä hyppysellisen jotain… en tiedä, ehkä vain jotain täysin omaansa.