Post-metalin ja -hardcoren kulmakiveksi muodostuneen Neurosisin meno ei ollut bändin alkutaipaleella nykyisenkaltaista mielenmaiseman siirtolohkareiden vyöryttelyä. Hardcore-pohjalta aloittaneen yhtyeen siirtymä metallisen ilmaisun pariin oli tällä vuoden 1990 kakkoslevyllä selkeästi käynnissä, eikä touhu kuulosta ollenkaan hassummalta. Rollins Bandin hampaita kirskutteleva jurnuttelu tulee mieleen melko vahvasti, kohdakkoin jopa crossover-vääntäjät kuten D.R.I. hitaimmillaan.
Soittopuolella levy on ”Neurosis-soundiin” verraten yllättävänkin eläväinen: rummuista kirpoaa takapotkuja, ja basso seikkailee alati varsin villisti. Tempo on, jos nyt ei kiivas, niin kuitenkin ripeä. Hektisen intensiivinen ote kantaa hyvin mutta saa The Word as Law’n kuulostamaan vahvasti aikansa levyltä.
Kolkohko äänimaisema ei ole vielä kokonaisvaltainen sooninen kokemus – osin koskettimien puutteesta johtuen – mutta raaka ja niukin naukin hallinnassa pysyttelevä puristus kuulostaa tutun vereslihaiselta. Tunnetta löytyy, joskaan yhtye ei vielä poraudu sielun ytimeen. Avaimet tulevaan vyörytykseen ovat silti jo käsissä. Moni biisi venyy yli viisiminuuttiseksi, ja esimerkiksi Obsequious Obsolescence tuntuu tribaalikomppeineen ja kirskuvine feedbackeineen sekä akustisin kitaroin maustetun suvantonsa kautta ennakoivan selkeästi tulevia urotekoja.
Vaikka yhtyeen oma ääni löytyi vasta seuraavalla Souls at Zerolla (1992), The Word as Law on mielenkiintoista ja varsin relevanttia kuunneltavaa. Se voi jopa innostaa niitä, joilla ei riitä mielenkiintoa paneutua myöhempien aikojen 20-minuuttisiin ambient-höysteisiin muserteluihin.