Superlynx on vuodesta 2013 toiminut oslolainen doomorkesteri, joka julkaisee New Moonin myötä toisen täyspitkän levytyksensä. Sen jykevien vallien ja ilmavampien säkeistöjen välillä seilaavasta, psykedeelisiäkin vivahteita vilisevästä ilmaisusta välittyy vahvasti valon ja pimeän leikistä sekä luonnon ja universumin aistimisesta ammentava tematiikka.
Solisti Pia Isaksen luottaa monista kanssasisaristaan poiketen ilahduttavasti vähäeleisempään ja silti vaanivan oloiseen äänenkäyttöön. Levyn mitassa se alkaa kuitenkin muuttua monotonisuudeksi, joka saa musiikin tuntumaan ajoittain turhan aneemiselta.
Kitaratyöskentely on suurimmaksi osaksi pätevää mutta pohjimmiltaan melko mitäänsanomatonta puuhastelua, mihin biisit Hex ja Scarecrow tekevät mieluisan poikkeuksen. Liian usein kuulostaa myös siltä kuin rumpali soittaisi aivan eri biisiä kuin muu bändi. Yhtyeen suunta vaikuttaa kaikkinensa epävarmalta, etenkin mitä tulee sävellysten sisäisiin tunnelmanvaihdoksiin.
New Moon ei ole kehno julkaisu, mutta ennen seuraavaa tuotostaan siitä vastaavan kolmikon kannattaisi ehdottomasti hioa keskinäistä kemiaansa ja kirkastaa visiotaan.