Hands of Goron soundi ja tyyli on jo ensijulkaisulla valmista kauraa, ja ihmekös tuo, trion jäsenillä kun on roppakaupalla aiempaa kokemusta erilaisen metallin paiskomisesta.
Tyylillisesti lähimpänä ollaan laulaja-basisti Adrian Maestasin pääbändiä The Lord Weird Slough Fegiä sekä kitaristi Tom Draperin Pounderia ja Spirit Adriftiä. Mainitsemisen arvoinen on myös Avinash Mitturin jämäkkäiskuisuuden vaikutus kokonaisuuteen.
Bändin vanhakantaisen heavy metalin toinen jalka on 1970- ja toinen 1980-luvulla. Haara-asento on leveä. Ote musiikkiin on samanaikaisesti sekä ihastuttavan tanakka että miellyttävän rento, mitä todella ilmava ja lämmin tuotanto tukee täydellisesti.
Jos kappaleiden sokkelit ovat yksinkertaisen suoria, niiden päälle pudotellaan hyvinkin erilaista rokkikudelmaa, mikä tekee lopputuloksesta yllättävän, jännittävän ja monipuolisen. Tästä paras esimerkki on levyn pitkä päätösraita Archduke of Fear, jonka väliosassa fiilistellään korkeuksiin saakka leijuen.
Hands of Goro -albumista on helppo innostua mukana nyökkäilemiseen asti, mutta koko kropan mukaansa tempaavan hullaantumisen estää muutaman kovimpaankin kaaliin takoutuvan hitin puute.