Etsi
Kappale löytyy viimeisimmältä Chaos Horrific -levyltä.
Moon on kolmas singlelohkaisu tulevalta Fall-pitkäsoitolta.
Lipunmyynti alkaa 9.2.
Nummirock järjestetään 19.–22.6.2024.
"On äärimmäisen kiehtova ajatus, että perhosen siivenisku voi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa."
Laulajan mukaan uusi levy on tuttua Priestiä erilaisista näkokulmista katsottuna.
Neljästä Suomen-keikasta yksi on myös jo myyty loppuun.
Lars Ulrichia tuurasivat Jordisonin lisäksi Dave Lombardo ja rumputeknikko Flemming Larsen.
Välit Tom Arayan kanssa ovat myös hyvin viileät.
"Kitarariffit leikkaavat läpi kuin kuuma veitsi voihin, ja tarttuvissa kertosäkeistöissä on helppo laulaa mukana."
2.2.2024, Tavastia, Helsinki
Kingin From Hell I Rise -soolodebyytti ilmestyy toukokuussa.
66. Grammy-gaala oli naisartistien juhlaa.
Haastattelu on osa Astia-studion 30-vuotisjuhlia.
Tread With the Ghosts on toinen singlelohkaisu vielä nimettömältä levyltä.
1.2.2024, Tavastia, Helsinki
Heidi Aaltonen on aiemmin vaikuttanut muun muassa Sound of Divas-, WhatFour- ja MoonMadness-yhtyeissä.
Tätä menoa on luvassa pitkäsoittomitassa maaliskuussa.
Nämä päivät eivät jaa sympatiaa on voimabiisi Vainoan tapaan
Kappale löytyy perjantaina ilmestyvältä debyyttialbumilta.
Uutta pitkäsoittoa onkin saatu odottaa pian vuosikymmenen verran.
"Minä ja Roy Z olemme kuin kaksi kakaraa hiekkalaatikolla."
Friedman kaipaa nykykitaristeilta enemmän kekseliäisyyttä.
Tamperelaisyhtye jatkaa Solstice-albumillaan omaehtoisella ja selkeitä määrittelyjä kaihtavalla linjallaan.
Kivun kuilu on myös nykykokoonpanon ensimmäinen suomeksi laulettu kappale.