”Death metalin pitää olla brutaalia, nopeaa, tarttuvaa ja tuhovoimaista” – haastattelussa ruotsalainen Cut Up

Ruotsalainen Cut Up tarjoilee death metalinsa julmana ja sanoituksensa brutaaleina. Rumpali Tobias Gustafsson avasi Infernolle bändinsä kakkosalbumin taustoja ja suhdettaan musiikkiin.

Kuva: Soile Siirtola

Ruotsalainen death metal on käsite, joka syntyi jo kahdeksankymmentäluvun lopulla, kun Graven, Nihilistin, Dismemberin ja muiden nuoriso-orkesterien reippaat soittoniekat loivat ruotsalaisen kuolosoundin. He tulivat tampanneeksi polun, jota moni yhtye tuli sittemmin kulkemaan.

Vuonna 1989 sai alkunsa myös karlstadilainen Vomitory, jonka kunniakas ura päättyi hajoamiseen vuonna 2013. Tuleen ei kuitenkaan jääty makaamaan, vaan tuhkasta nousi pian Cut Up, joka jatkoi sujuvasti Vomitoryn viitoittamalla brutaalilla linjalla.

Debyytti Forensic Nightmares julkaistiin vuonna 2015, ja nyt paketissa on Wherever They May Rot -nimeä kantava kakkoslevy.

Vomitoryn perustajajäsen, Cut Upin rumpali Tobias ”Tobben” Gustafsson kertoo, että uuden levyn tekoprosessi ei ollut niin helppo kuin bändi oli etukäteen kuvitellut.

– Debyytin kanssa kaikki meni todella soljuvasti, mutta nyt oli hankalaa, se on pakko myöntää, Tobias aloittaa.

– Lähinnä kyse oli siitä, että ”normaali elämä”, eli työt, perheet ja sellainen, sekoitti hommaa. Oli todella haastavaa saada nauhoituksiin hyvä flow. Usein studiossa oli kerrallaan vain pari bändin jäsentä. Stressitasotkin nousivat, ja se toi äänityksiin negatiivista energiaa.

Pitkän linjan kuolettajat hoitivat homman kotiin haasteista huolimatta.

– Kaikki yhtyeessä toimivat ammattimaisesti, ja jokainen meistä oli valmistautunut hyvin. Ei ollut epäilystäkään, etteikö lopputuloksesta tulisi hyvä.

Nyt ei leikitä, nyt tapetaan

On bändejä, jotka luovat nahkansa lähes jokaisella levyllään ja läväyttävät tiskiin yllätyksen jos toisenkin. Cut Up ei ole yksi näistä yhtyeistä. Se työstää perinteistä länsinaapurimme death metalia tymäkämpää tavaraa, jossa ei juuri melodioilla mehustella. Wherever They May Rot jatkaa esikoiselta tuttua linjaa, mutta erojakin löytyy.

– Forensic Nightmares tehtiin alle vuosi siitä kun bändi oli perustettu. Ei se sinänsä siltä kuulosta, mutta olemme me kasvaneet bändinä toiselle levylle. Soundia ja tyyliä on viilattu, ja Wherever They May Rot ampuu vielä tykimmin kuin edeltäjänsä, Tobias vakuuttaa.

– Olemme nostaneet tasoa joka osa-alueella, niin tuotannossa, brutaaliudessa, nopeudessa kuin raskaudessakin. Biisinkirjoitus on myös hioutunut terävämmäksi. Suurimmat erot ovat mielestäni tuotantopuolella, ja siinä, että uusi levy on dynaamisempi kokonaisuus.

Promoversiolla ei ollut tarjolla sanoituksia, mutta tittelit kuten Necrophagic Madness, Master Dissector tai Behead the Dead antavat vahvoja viitteitä tekstien sisällöstä. Heitän ilmoille olettamuksen, että debyytiltä tuttu raaka meininki jatkuu.

– Kyllä, sanoituksissa jatketaan samoissa merkeissä. Brutaalius on koko homman avain, Tobias myöntää.

– Vaikka tyyli on pysynyt melko samana, uuden levyn sanoitukset ovat jotenkin oivaltavampia ja parempia kautta linjan.

Hurmeiset ja homeiset sanat syljetään Cut Upissa kahden laulajan voimin. Kyseessä ei kuitenkaan ole Carcassin kuuluisaksi tekemä rääky plus mörinä -vuorottelu: sekä basisti-laulaja Erik Rundqvist – entinen Vomitory-mies hänkin – että kitaristi-laulaja Andreas ”Björte” Björnson oksentaa matalaa örinää.

– Erik ja Andreas tekivät uudelle levylle uskomatonta duunia tuplaörinähyökkäyksellään, Tobias kehuu.

– Molemmat örisevät, mutta heillä on aivan omat tyylinsä. He täydentävät erittäin hyvin toisiaan, ja tämä sopii Cut Upille täydellisesti.

Tobias niputtaa debyytin ja uuden levyn erot lopuksi yksinkertaisella tiivistyksellä.

– Raskaat osat ovat raskaampia, nopeat osat ovat nopeampia.

Munaa rumpupallilla

Tobias on takonut tanakkaa komppia neljällä vuosikymmenellä, eikä rauhoittumisen merkkejä ole ilmassa. Cut Up -rumpalilla on oma tyylinsä ja omat mielipiteensä siitä, mikä tekee hyvän death metal -kannuttajan.

– Täytyy soittaa “with balls”! Se on kaikkein tärkeintä, kun soitetaan death metalia. Täytyy lyödä kovaa ja soittaa asenteella. Minkään maailman tekniikka tai nopeus ei peittoa kuolorumpalia, jonka soitossa on kunnolla munaa.

Miehen oma soittotyyli on hioutunut ja asettunut uomiinsa vuosien kokemuksen myötä.

– Yritän silti aina kehittyä ja soittaa paremmin kuin aiemmilla levyillä.

– Uudella albumilla ei ole mitään uusia tyylejä, mutta parit haastavat temput piti ottaa haltuun. Treenatessa meni muutama lisätunti, kun hinkkasin Cranium Crusherin kohtaa, jossa bassari menee kitaran kanssa samassa rytmissä. Siitä tuli helvetin hyvä, kun sain sen toimimaan.

Uusia juttuja pitää siis silloin tällöin viilata, mutta itsekseen treenaaminen ei ole Tobiaksen juttu.

– Olen todella huono siinä. Aivan alkuvuosina harjoittelin yksinkin, mutta nykyään soitan aina mieluummin muiden kanssa. Treenaaminen on oikeastaan aika tylsää, hah hah.

Pitkään kuvioissa ollut muusikko löytää syyt sille, miksi ja miten hän on jaksanut takoa metallia kaikki nämä vuodet.

– Kiinnostus musiikkia, instrumenttiani ja ylipäätään metalliyhteisöä kohtaan ovat niitä asioita. Trendejä tulee ja menee, ja jos olet mukana vääristä syistä, menet lopulta mukaan niihin.

Cut Up – kuten Vomitory sitä ennen – on malliesimerkki yhtyeestä, joka tuuttaa ilman vähäisintäkään armoa vuodesta ja levystä toiseen. Homma pysyy kuolona, ja kuolo julmana.

– Death metal antaa minulle energiaa ja voimantunnetta sekä kuunnellessani että soittaessani sitä.

– Minusta death metalin pitää olla brutaalia, nopeaa, tarttuvaa ja tuhovoimaista. Siinä täytyy olla intensiteettiä, sen pitää olla epäpoliittista ja ilman turhia melodioita. Juuri sellaista Cut Up on.

Kahdeksankymmentäluvun kasvatti 

Vuonna 1974 syntynyt Tobias palaa ajatuksissaan menneeseen aikaan. Siihen, jolloin sekä kuoloskene että soittajat olivat nuoria.

– Koko death metal -skene oli uusi ja ainutlaatuinen. Emme tosin tajunneet silloin sen ainutlaatuisuutta. Tuolloin vallitsi yhteisöllisyys, jota ei enää nykyään ole. Bändit, fanit, fanzinejen kirjoittajat, kaikki pitivät yhtä ja tukivat toisiaan.

Tobias sanoo, että skeneen on ilmaantunut varjopuolia.

– Nyt bändien kesken esiintyy sellaista kilpailua, jollaista ei 1990-luvun alussa ollut olemassakaan. Death metal on muutenkin paljon vakavammin otettavaa ja yleisesti hyväksyttävämpää kuin aikoinaan. Tämä kaikki on toki genren luonnollista kehitystä.

Kahdeksankymmentäluvulla varttunut rumpali vaalii samoja suosikkeja kuin niin moni muukin ikätoverinsa.

– Metallidiggailuni perusta on kahdeksankymmentäluvulla: Iron Maiden, Saxon, Accept ja monet muut. Ne pysyvät sydämessäni kuolemaani saakka.

Makaaberin death metalin parissa nimeä tehneellä Tobiaksella on hieman yllättävää kerrottavaa.

– Kuuntelen enimmäkseen muuta musiikkia kuin kuolometallia. Niin se on itse asiassa aina ollut, rumpali avautuu.

– Death metal merkitsee minulle yhä paljon, vaikken olekaan tyypillinen kuolomies. Tykkään paljon esimerkiksi sellaisista artisteista kuin Rush, The Beatles, Dead Kennedys, Jimi Hendrix, Porcupine Tree, ABBA ja Joe Bonamassa, vain muutamia mainitakseni.

Aivan lähiaikoinakin on löytynyt musiikkia, joka on avannut uusia polkuja.

– Olen löytänyt Carpenter Brutin, joka on ranskalaista elektronista musaa. En olisi ikinä uskonut, että tykkäisin tällaisesta musiikista, Tobias naurahtaa.

Tässäkin tapauksessa 80-luvun kasvatti on löytänyt jotain, joka vie takaisin kultaisiin lapsuusaikoihin.

– Kaikki syntetisaattorin vintagesoundit, melodiat ja muut. Ne tuovat mieleen sekoituksen 80-luvun tv-sarjoista, videopeleistä ja kauhuelokuvista, eli juuri niistä asioista, joista minä pidän, Tobias summaa.

Lopuksi Tobias lähettää terveiset suomalaisille faneille.

– Toivottavasti pidätte uudesta levystä, ja jos pidätte, kertokaa se meille.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2017.