”Hullut kitarasoolot ja tuplabassarikompit tulevat vasta tarttuvien kappaleiden jälkeen” – haastattelussa Dragonforcen Herman Li

Huimapäisen vauhdin kuningasyhtye Dragonforce kokeilee uudella albumillaan, voiko se soittaa keskitempoisia kappaleita.

Saksalainen elektroniikan professori Dieter Seitzer innostui 1970-luvun lopussa ajatuksesta siirtää musiikkia puhelinverkkoa pitkin. Sietzerin ja Karlheinz Brandenburgin tutkimustyö huipentui mp3-formaatin patentoimiseen vuonna 1992. Vertaisverkkojen laittoman tiedonsiirron ohella digitaalisen musiikin ympärille syntyi liiketoimintaa, ja vuonna 1997 startattiin nettipalvelu MP3.com.

Dragonheart-nimellä tuolloin toiminut brittiyhtye latasi demonsa kyseiselle sivulle, ja loppu on historiaa. Pelimusiikista vaikutteita hakeneelle bändille se oli naurettavan luonnollinen tapa hyökätä power metal -skenen etulinjaan. Dragonforcea on vaikea kuvitella lähettelemässä c-kasetteja postitse.

Vuonna 2003 debyyttialbuminsa Valley of the Damnedin julkaissut Dragonforce teki kaiken nopeammin, hullummin ja hauskemmin kuin muut. Se oli täydellinen 2000-lukulainen power metal -bändi: vauhtia, trampoliineilla soitettuja kitarasooloja ja videopeliääniä riitti, mutta seksiä bändissä oli vähemmän kuin Aku Ankassa.

Viimeistään Dragonforce irrotti power metalin täydellisesti raskaan rockin bluesjuurista. Se oli itsestään selvän sopiva yhtye uuden vuosituhannen alun optimistiseen zeitgeistiin.

Viisitoista vuotta myöhemmin optimismi on haihtunut laman ja eurokriisin alle. Eurooppalainen rauhanprojekti natisee, ja Dragonforce-kitaristi Herman Li’n nykyinen kotimaa on lähdössä Euroopan unionista.

Mitä luulet, kuinka Brexit tulee vaikuttamaan elämääsi?

– Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, Li toteaa.

– Mutta mitä tulee Dragonforceen, kaikki ovat varmasti kyllästyneet kuulemaan samoja paskoja uutisia joka tuutista. Emme puhu näistä asioista Dragonforcen yhteydessä. Dragonforcessa on kyse musiikista. Yritämme pysyä politiikan ulkopuolella.

Herman Li muistuttaa, ettei musiikkiteollisuus ole ainoa muuttunut toimiala.

– Kaikilla tuntuu olevan taloudellisesti hankalampaa. On sopeuduttava muutokseen. Meidänkin on oltava jatkuvalla kulukuurilla. On keksittävä, miten esimerkiksi kiertueita voisi tehdä halvemmalla.

Onko jatkuva uusien ratkaisujen etsiminen stressaavaa?

– Se on hyvin haastavaa. Sama koskee esimerkiksi lentoyhtiöitä. En olisi ikinä uskonut, että British Airwaysistä tulee halpalentoyhtiö. Matkustamossa ei tarjoilla ilmaiseksi enää edes vettä. Melkein kuin Ryanairilla.

Pakoa todellisuudesta

Miltä yhtyeen seitsemäs albumi Reaching into Infinity kuulostaa? Ainakin melodiselta. Nauhoituksia tehtiin ympäri maailmaa Killer Elite -kiertueen aikana.

– Albumin tekoon menee niin kauan aikaa kuin menee, Li sanoo. – Huonon levyn tekeminen on joka tapauksessa pelkkää ajanhukkaa.

Dragonforcen pääbiisintekijänä toimi pitkään kitaristi Sam Tottman. Vuoden 2014 Maximum Overloadilla basisti Frédéric Leclercq ryhtyi Tottmanin työtoveriksi. Leclercqin vaikutteet tulevat power metalia kauempaa: thrashistä, metallin historiasta, progesta.

Maximum Overloadin onnistuttua Frédéric Leclercq otti laajan vastuun säveltämisestä myös Reaching into Infinityllä. Traditionaalisen metallin vaikutuksen kuulee keskitempoisissa biiseissä. Dragonforce ei kaahaa aivan koko aikaa 200 kilometriä tunnissa.

Mitä haluatte Reaching into Infinitylla sanoa tai ilmaista?

– Sen ajatteleminen, mitä haluaa tehdä, äh… Pikemminkin sitä tekee, mitä haluaa. Etukäteen suunnittelu ei toimi Dragonforcen kanssa. Mitä tahansa demovaiheessa syntyykin, jos se kuulostaa hyvältä, teemme siitä levyn. On tietenkin haasteellista pitää oma mieli virkeänä ja yrittää samalla kuulostaa Dragonforcelta.

Vaikka Li ei suostu puhumaan Dragonforce-kontekstissa yhteiskuntapolitiikkaa, hän painottaa bändinsä rakentavan maailmoja, joissa arkitodellisuus ei ole läsnä.

– Reaching into Infinity kertoo oikeastaan Dragonforcen musiikista. Se on eskapismia. Sen avulla voi paeta kaikkea, mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu. Ja Reaching into Infinity on monipuolisin levymme. Tosin olen sanonut samaa myös edellisistä levyistämme.

Tarttuvuus on edelleen tärkeintä. Yhtye haluaa tietoisesti tehdä helposti sisäistettävää musiikkia.

– Ensin tulevat biisit. Hullut kitarasoolot ja tuplabassarikompit tulevat vasta tarttuvien kappaleiden jälkeen.

Radalla

Jos Dragonforcella oli aikoinaan jokin kantava idea, se oli hauskanpito. Bändin tyyli syntyi Herman Li’n mukaan lähinnä ”soittamalla, mitä huvitti”. Asenne on kantanut ammattilaisuuteen saakka.

– Olen saavuttanut lapsuuden unelmani. Ei meillä ole enää tavoitteita. Voisimme toki tavoitella jotain, jos tietäisin, mitä tavoitella.

Keikkailu on Li’n mukaan edelleen muusikontyön paras puoli. Dragonforce pääsee näkemään maailmaa vuosittain; pelkästään tänä vuonna Euroopan ja Yhdysvaltojen ohella Kiinaa, Indonesiaa, Australiaa, Uutta-Seelantia ja Meksikoa.

Mitä matkustaminen on teille opettanut?

– Olemme oppineet, miten ihmiset toimivat ympäri maailmaa. Olemme oppineet, miten kohdata erilaisista kulttuureista tulevia ihmisiä, Li sanoo.

– Suomalaisten kanssa se sujuu alkoholilla. Te olette maailman juopunein kansa. Siitä kyllä saatte mitalin. Opin juomaan suomalaisten kanssa. Joskus aikoinaan kävin vuosia Wackenissa ja törmäsin siellä suomalaisiin. He opettivat minut siihen.

Dragonforcen myötä on myös kadonnut jotain. Bändin toisen levyn Sonic Firestormin (2004) jälkeisellä Euroopan-kiertueella Li alkoi aavistella, että rockmuusikkoudesta on tulossa ammatti. Soittaminen ei ole Li’lle enää pelkkää hauskanpitoa.

– Kun harrastuksesta tulee ammatti, se tuhoaa aivan kaiken, mitä harrastuksessa rakastaa, Li hymähtää.

Tilalle on tullut jotain muuta. Tietokoneilla Li on pelannut vuosikymmeniä, mutta nyt virtuaalikisailu on siirtynyt oikeisiin autoihin, fyysiselle radalle.

– Olen opetellut ajamaan kilparadalla äärimmäisen nopeasti ja äärimmäisen teknisesti. Samalla tavalla kuin soitan kitaraa. Nopeasti, teknisesti ja vaarallisesti!

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2017.