Yksi synkeänvärikäs luku metallin historiassa päättyy, kun ruotsalaisen doomin suurnimi Candlemass jäädyttää levytysuransa tähän albumiin. Ratkaisu on nykyisessä kehäraakkihelvetissä kunnioitettava, vallankin kun latinkia olisi viimeisten sävelten perusteella vielä vaikka mihin.
Hienoa on myös, että Candlemass lopettaa albumisaagansa kiekkoon, joka ei esittele aivan sitä ilmeisintä itseään. Tokihan bändin tunnistaa sekunneissa, mutta lisääntynyt tuplakitaroin liukastettu perusheviosuus ja etenkin viljalti tarttuvien riffien oheen asennetut urut tuovat bändin sointiin kiehtovaa uutuudentunnetta – olkoonkin että kikat ovat vanhoja kuin taivas.
Biisit ovat milteipä kautta linjan mainioita, ja Edlingin pettämätöntä riffintajua ei voi olla ihailematta. Se on kuulkaa taito tehdä näinkin naavaisista palasista jotain sisuksiin iskevää.
Kokonaan emme Leif Edlingin retkueesta pääse, onneksi, bändin tarkoituksena kun on jatkaa keikkailua, mutta levyn kuunteleminen on silti haikea kokemus. Pakko kai tässä on päättää samoin kuin Paradise Lostin tapauksessa aiemmin: Tack så mycket, Candlemass. Jag älskar dig.
– riekin matti
Levy arvostellaan lehden sivuilla myöhemmin.