Cult of Lunan edellinen levy, vuonna 2013 julkaistu Vertikal, keräsi kehuja, mutta ei näemmä jättänyt itselleni kummoisia muistikuvia. Uumajalaisyhtyeen menneisyydestä löytyy kuitenkin kovasti kuunneltuja urotekoja, joten sen tekemisiin suhtautuu aina tavallista tujummin odotuksin.
Bändin seitsemäs studiokiekko Mariner (ilm. 8.4.) on saanut kanteensa bändin otsikon lisäksi Julie Christmasin nimen. Nainen on tuttu New Yorkin mekkalapiireistä, ja hänen funktionsa on laajentaa Cult of Lunan soinnillista skaalaa.
Tämän Christmas myös tekee: hänen ärsytyskynnystä sopivasti tallaava, leikittelevästä lurittelusta ankaraan ärjyntään, kirkumiseenkin, kantava äänenkäyttönsä luo ruotsalaisten planeettojasiirtelevään myllytykseen uudenlaisen kiintopisteen. Sitä ihmettelee aikansa, kunnes se asettuu omaksi orgaaniseksi osakseen massiivista kokonaissoundia. Ja massiivinen tuo soundi todellakin on: albumin hiljaisemmatkin kohdat tuntuvat vain petaavan tietä entistä uljaammalle pauhulle.
Viisi pitkää biisiä kietoo öiseen tähtiverhoon, jota ei raota ennen kuin viimeinenkin sävel on sammunut ja on aika ottaa lisähappea seuraavaan koitokseen. Parilla kuuntelulla kuluneen kevään varsin viljavan levysadon selkeitä kohokohtia.
