Behemoth-sirkuksessa tasapainoiltiin syvien tunnetilojen ja lekkeriksi lyömisen välillä – lue keikkaraportti ja katso kuvat

Behemoth, At the Gates - 30.1.2019 Tampere, Pakkahuone

Behemoth
Kuva: Mikko Pylkkö

Behemoth vieraili kuluvalla viikolla Suomessa heittäen kaksi keikkaa At the Gatesin ja Wolves in the Throne Roomin kanssa. Infernon edustajat kävivät myös paikalla haistelemassa tunnelmia. Logistisista syistä Aki Nuopponen raportoi sanallisesti Tampereen-keikalta, kun taas Mikko Pylkön kuvat on napattu Helsingin-keikalta.

Jos käytetään mittapuuna ainoastaan tämän hetken livekuntoa, ei maailmalla voisi kovin montaa kovempaa trioa kiertää kuin nyt Tampereella nähty kokoonpano Behemoth, At the Gates ja Wolves in the Throne Room. Sen takia onkin sääli, että velvollisuudet kutsuivat allekirjoittanutta aina Wolves in the Throne Roomin setin loppupuolelle asti, joten tämä matkakertomus keskittyköön kahteen muuhun illan esiintyjään.

Tampere ja Pakkahuone hyisenä tammikuisena keskiviikkona ei ole lähtökohdiltaan mikään paras mahdollinen ajankohta tällaiselle keikalle, mutta jo Pakkahuoneen ovista sisään astuessa sai huomata, että siellähän elettiin kuin parastakin pikkulauantaita: Ilolientä oli nautittu, moshpitit pyörivät ja tunnelma oli sanalla sanoen riehakas.

Ruotsalaisen äärimetallin kovimpiin nimiin jo 90-luvulla kuuluneen ja samaa paikkaa yhä edelleen pitävän At the Gatesin Tomas Lindbergin ei tarvinnut hikistä yleisöä kahta kertaa karjua liikkeelle. Mies tuntuukin olevan vuodesta toiseen kuin jonkinlainen melodisemman sortin death metalin alkuaine – Vertauskohta kaikille muille lajin laulajille.

Lämppärikeikat ovat aina lämppärikeikkoja, eikä At the Gates välttynyt pieniltä ontoilta soundiongelmilta tai muilta perus nytkähtelyiltä, mutta perkeleellisellä voimalla bändi kykeni koneistonsa rykäisemään käyntiin heti ensimmäisistä kappaleista alkaen. Slaughter of the Soul, At War With Reality ja Daggers of Black Haze tekivät selvää jälkeä.

Jotta At the Gatesin keikka ei olisi liian hyvin mennyt, mahtui 14 kappaleen settiin myös keikan ainoa hämmentävä tilanne. Heroes and Tombsin aikana veteraanirumpali Adrian Erlandssonin pedaali taisi pamahtaa todella pahasti rikki. Pahasti ainakin sillä perusteella, ettei keikkaa päästy jatkamaan seuraavan 23 minuutin aikana lainkaan. Isolla rundilla tietenkin sattuu ja tapahtuu, mutta jos kiertämässä on tämän mittakaavan kolmikko, luulisi ratkaisun arkipäiväisiin rumpuongelmiin löytyvän hieman nopeammin. Nyt Behemothilta saatiin kyllä apua ja keikka vieläpä soitettiin kokonaan, mutta bändeiltä tai keikkajärjestäjiltä ei juuri tilannetajua löytynyt hämmentynyttä yleisöä varten.

Pisteet kuitenkin At the Gatesille siitä, että keikka jatkui ja hyvin jatkuikin, sillä koko setin kohokohdiksi muodostuneet Suicide Nation, Blinded By Fear ja The Night Eternal kuultiin vasta tämän episodin jälkeen. Viimeistään keikan loppu teki selväksi sen, että At the Gates on silkkaa vanhan liiton jalometallia, jossa ei ole mitään ali- tai ylimääräistä.

Behemoth

Kaikki odotukseni Behemothin Pakkahuoneen esiintymisen suhteen perustuivat vuoden 2016 Tuskan esiintymiseen, joka muistutti parhaimmillaan lähes uskonnollista rituaalia, niin väsynyt kuin moinen vertaus metallikeikalle jo onkin.

Jos Behemothin esiintymiseltä odotti todellista audiovisuaalista atomipommia, ei varmasti tarvinnut pettyä. Jos tämän rinnalla odotti kuulevansa vielä ihan äärimmäisyyksiin asti ladatun äärimetallikeikan, joutui pettymään hieman. Behemoth oli näissä olosuhteissa elävänä kovin samanlainen kokemus kuin bändin tuore albumi I Loved You At Your Darkest: Vähintään kaksipäinen metallihirviö, joka on kyllä vaikuttava ilmestys lavalla ja kuulostaakin periaatteessa hemmetin hyvältä, mutta joka ei ilman kaikkia krumeluurejaan koskettaisi juuri millään tavalla.

Adam ”Nergal” Darski on ottanut jo vuosia sitten täydellisen keskushahmon yksinvaltiusaseman Behemothissa ja tämä on itse asiassa hyvä asia. Nergalissa on karismaa vaikka muille jakaa ja hän täyttäisi isommankin lavan vaikka yksinään, mutta jollain tavalla miehen olemus alkaa muistuttaa jo enemmän Black Metal Playboyta kuin muusikkoa.

Pitkin keikkaa kuultiin huimia repäisyjä Behemothin laajasta tuotannosta, joista ensisijaisesti jäivät mieleen The Satanist (2014) poiminnat Blow Your Trumpets Gabriel ja Ora Pro Nobis Lucifer, sekä hieman yllättävämmin Demigodilta settiin kaapattu Slaves Shall Serve, joka saattoi olla allekirjoittaneelle jopa koko keikan kohokohta.

Koko keikan ajan takaraivossa jyskytti se ajatus, mitä jos Behemothin ympäriltä otettaisiin pois kaikki visuaaliset tehosteet, puvustukset ja muut tilpehöörit. Väitän että niin paljaassa muodossa kyseessä ei olisi mitenkään kovin kummoinen metallikeikka, mutta toisaalta, eikö metallikeikassa saa olla kyse audiovisuaalisesta kokonaisuudesta? En ole siis vielä koko Behemoth-sirkuksen todistamisenkaan jälkeen täysin varma siitä, onko bändin show sitä äärimetallista messua komeimmillaan, vai sittenkin jonkinlainen äärimetallinen versio KISSistä. Jokaista syviin tunnetiloihin saattanutta hetkeä vasten Behemoth tuntui aina lyövän aavistuksen verran liiankin lekkeriksi.

Tärkeintä on kuitenkin se, että viihdyin ja sain jo kaksi kolmasosaa illan bändeistä todistamalla narkattua tajuntani niin täyteen tyystin toisistaan eroavaa elävän metallin energiaa, että sillä pärjää jälleen tovin verran eteenpäin.

Alla Mikko Pylkön otoksia Behemothin keikalta kuvagallerian muodossa. Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin.