My Dying Bride – 29.8.2015 Seinäjoki Metal Festival
Melankolian maailmanmestari My Dying Bride keikkailee arvoonsa ja kysyntäänsä nähden niin vähän, ettei sen missaaminen tullut kysymykseenkään, vaikka kotiovelta kotiovelle kertyi ajomatkaa yli 600 kilometriä.
Yhtye esiintyi viimeksi Suomessa 26.6.2009 Tuskan päälavalla – sunnuntai-iltapäivänä korventavassa auringonpaisteessa. Tuolloin konsertin seuraaminen oli yhtä kärsimystä sekä sääolosuhteiden että parin päivän festivaalitonttuilun aiheuttaman ruumiin- ja sielunkidutuksen puolesta.
Nyt bändi oli pestattu ensimmäisen Seinäjoki Metal Festivalin jälkimmäisen päivän pääesiintyjäksi. Intronauha kumahti soimaan kliseisesti keskiyöllä Rytmikorjaamon hallin pimeydessä.
Your River. Voiko settiä ylväämmin aloittaa? Haltioituneet katseet vaihtuivat moukaroiviksi nyrkeiksi ja vellovaksi tukkamereksi heti kun taustanauhalta soitettu kosketinpreludi räjähti särökitaravalliksi, kielisoittimia aksentoivaksi rumpukompiksi ja vaikertavaksi viuluksi.
Neljän minuutin instrumentaaliosuuden jälkeen suoriin housuihin, mustaan liiviin ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut Aaron Stainthorpe asteli mikrofonin ääreen ja uppoutui valittavaan puhelaulunsa. Vahvasti naisvoittoinen eturivi hurmioitui: silmiä sulkeutui, silmiä kostui. Kameroiden sulkimet räpsyivät ja ihailevat katseet leijailivat lavalle. Keulakuvan lavakarisma oli valtava, tunnelataus ekstaattinen.
Turn Loose the Swans -levyn (1993) klassikosta siirryttiin sulavasti Like Gods of the Sunin (1996) pahaenteisellä doomriffillä käynnistyvään nimibiisiin. Tuplabassareihin ja nopeampaan, rokkaavampaan riffittelyyn äityvä murskaus oli irrottaa päitä.
Harvakseltaan esiintyvä ja rutiineille vieras yhtye oli selkeästi varpaillaan, mikä lisäsi sähköisyyttä lavan molemmin puolin. Sekä muusikot että katsojat tiesivät, että tämä saattaa jäädä heidän viimeiseksi kohtaamisekseen. Kun aika kuolee, muistot jäävät. A Kiss to Remember.
Angel and the Dark Riverin (1995) From Darkest Skies toimi johdatuksena joukkokliimaksiin, yhtyeen kenties tunnetuimpaan raitaan, The Cry of Mankindiin. Rivistöön palannut alkuperäisjäsen Calvin Robertshaw aloitti täppäilemällä lohdutonta melodiakiertoa yleisön mylvähdyksen säestämänä. Basisti Lena Abé, kitaristi Andrew Craighan ja rumpali Dan Mullins runttasivat mukaan kertarysäyksellä. Se jalostui yksinuottiseen bassorytmittelyyn, kiertävään kitaraan ja jämäkkään tomikomppiin, joka purkautui hetken hekumoitua viulisti-kosketinsoittaja Shaun MacGovanin pianojuoksutukseen ja Craighanin Robertshaw’n tappingia voimalla ja alakulolla tukevaan kitaramelodiaan.
Stainthorpe hoiperteli veriseksi maalatut kädet kasvoillaan ympäri lavaa. Hän polvistui suureleisesti MacGovanin eteen, yhdisti kämmenensä rukousasentoon ja suuntasi katseensa taivaaseen. Yläruumis kallistui enemmän ja enemmän taaksepäin, kunnes mies kellahti selälleen. Kasvoilta heijastui messiaaninen kärsimys, kun piinattu taiteilija kouristeli estradilla ja kampesi liki parimetrisen luisevan raaminsa pystyyn. Ellei Stainthorpe olisi laulaja, suosittelisin hänelle näyttelijän uraa.
Hänen tulkintansa oli täynnä tunnetta, surua, riemua, intensiivisyyttä, teatraalisuutta ja katharsista. Kappale ilmensi tragedian kautta puhdistumista, voimistumista. Alkusoittoa musertaville The Songless Birdille ja Turn Loose the Swansille.
My Dying Bride on oman Via Dolorosansa kulkija. Se ei vedä keikkojaan autopilotilla, muttei myöskään briljeeraa teknisesti täydellisillä suorituksilla. Esiintymisten tenho piilee koskettavuudessa. Ja sen romantillis-goottilaiset molliministerit tekivät tälläkin kertaa: viilsivät orvaskettä syvemmältä.
Puolentoista tunnin setti keskittyi 1990-luvun ikonisimpiin kappaleisiin, eikä 2000-luvun tuotannosta otettu mukaan kuin A Kiss to Remember, Cathrine Blake ja My Body, a Funeral.
Sen sijaan, että show olisi päättynyt hitteihin, kuten For You’hun tai uuteen And My Father Left Foreveriin, viimeisinä kappaleina kuultiin The Thrash of the Naked Limbs -ep:n (1993) ja God Is Alone -seiskatuumaisen (1991) nimiraidat.
Yleisöä olisi mahtunut saliin enemmänkin, mutta kukaan ei poistunut paikalta olkapäitään kasuaalisesti nakellen. Feel the Misery. Siinä vasta osuva nimi 18.9.2015 julkaistavalle albumille.
Settilista: Your River / Like Gods of the Sun / A Kiss to Remember / From Darkest Skies / The Cry of Mankind / The Songless Bird / Turn Loose the Swans / She Is the Dark / Cathrine Blake / My Body, a Funeral / Thrash of the Naked Limbs / God Is Alone
Katso kuvagalleria alta – klikkaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:
