Live: Kilpi – Suolahden Ravintola Viljo’s 23.3.2012

Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast

Itäisessä Keski-Suomessa sijaitsevan entisen Suolahden kaupungin (nykyisin osa yhdistynyttä Äänekoskea) pääkadun varressa sijaitseva ravintola Viljo’s on maaliskuisena perjantai-iltana kuin mikä tahansa vajaan 6000 asukkaan maaseutupitäjän illanviettopaikka. Kello on puoli yhdeksän illalla, parkkipaikalla on kourallinen henkilöautoja, joista vähintään yksi on lievästi kolaroitu. Henkilöautorivistön jatkeena patsastelee iso, musta ja vanha keikkabussi. Sisältä kaikuvat ensimmäisten karaokevirtuoosien suoritukset sekä illan bändin soundcheck.

Tänä iltana viimeksi mainitusta mekastuksesta vastaa turkulainen suomenkielistä hevirokkia soittava Kilpi, jolle Viljo’sin kaltaiset maakuntajuottolat ovat tuttua taistelutannerta. Vaikka förikaupungin viisikko on ensi vuonna kymmenen vuotta kellottavalla urallaan kiertänyt suuria kesäfestareita ja paistatellut YLE:n studiovaloissa Euroviisu-karsinnoissa, se on silti vienyt hevin ilosanomaa aina aktiivisesti myös sinne missä kansa on. Taannoin eräässä Infernon Kilpi-haastattelussa yhtyeen perustaja, mastermind ja kitaristi Petteri Kilpi totesikin, että mitä pienempi paikka, sen mukavampi siellä on soittaa. Makunsa kullakin, mutta tiiviin tunnelman pienemmät puitteet ainakin mahdollistavat. Ja kun omaa katalogissaan useamman radiohitin kuten Kilpi, tietty yleisömäärä on taattu joka kerta.

Ravintola Viljo’s ei kuitenkaan (onneksi) ole sieltä pienimmästä päästä, joten tyyliin, laatuun ja määrään satsaava Kilpi-yhtyeen road crew on saanut kasattua kaiken PA- ja valoarsenaalinsa paikan lavalle suhteellisen järkevästi. Ja nimenomaan sitä valokalustoa bändillä on ihan riittämiin. Koska en ole alan asiantuntija, en pysty kertomaan, mitä kaikkea valaistusarsenaaliin tarkalleen ottaen kuuluu, mutta parhaimmillaan (tai epileptikon näkökulmasta pahimmillaan) koko lava vilkkuu kuin hälytystehtävän saaneen paloaseman etupiha.

Äänikattauskin on massiivinen, ja muun muassa Viljo’sin kulmikas tila asettaa yhtyeen soundivastaavalle omat haasteensa. Soundcheckissä niin lavalla kuin salin puolellakin lähes sietämättömäksi noussut kiertohumina vaivaa ajoittain keikallakin. Luonnollisesti miksauspöydän tietämillä bändin soittimet ovat mukavasti balanssissa, mutta muutama käynti eturivin korkeuksilla paljastaa eron. Äänen paine on paikoin hirmuinen ja tarkkakorvainen kuulija ei saa selvää kitaroista eikä paikoin oikein laulustakaan.

Viljo´sin lavan eturiviin saapunut rypäs paikallisia nuoria miehiä ei kuitenkaan ole tästä seikasta millänsäkään, kun Kilpi pyöräyttää käyntiin viidentoista stygen keikkasettinsä. Lähdetään liikkeelle Kaaoksen kuningas -harkon (2006) soitetulla introlla ja laukaistaan ensimmäisenä tulille II taso -levyn (2004) Tie turvatkaa. Tästä eteenpäin setissä kuullaankin jotakin kaikilta viideltä Kilpi-levyltä. Biisilista painottuu enemmänkin Kilven raskaampaan laitaan ja viimeisimpään Pirun merta -albumiin (2009). Tosin mukana on myös yksi kunnon hituri, aivan uunituore videobiisi Lautta.

Suolahdessa Kilpi-viisikko Taage, Pete, Juzzy, Janne ja Allu tuntuu olevan ensi sijaisesti pitämässä hauskaa. Bändi soittaa intensiivisesti, mutta intoutuu basisti Laaksosen johdolla revittelemään hiukan visuaalisestikin. Normaalisti lavalla hiukan jäyhän oloinen kielisoitintrio mallaa hevimaneereita suorastaan antaumuksella. Sen lisäksi hangonkeksinä rumpujensa takana hymyilevä Juzzy Kattelus kauhoo käsillään ilmaveivin toisensa perään – kuten aina ennenkin, puhumattakaan show-mies ja vokalisti Taage Laihosta, joka heiluu lavalla isoksi mieheksi yllättävänkin notkeasti.

Hauskaa pitää myös yleisö, kukin omalla tavallaan. Paikan asiakaskunta ei tämän maan vastaaviin muihin keikkapaikkoihin verrattuna yllätä yhtään. Kaikkein etummaisina ovat sekä bändiä raivoisasti diggaavat hevihemmot ja -hemmottaret ja tarpeeksi suuren määrän virvokkeita nauttineet nuoremmat bilettäjät, jotka osaavat laulaa ulkoa Kilven radiosoitetuimman kappaleen Sielut iskee tulta. Etukarsinan jälkeen ensimmäisissä pyödissä istuskelevat hiukan varttuneemmat, mutta varta vasten tätä bändiä paikalle seuraamaan tulleet kannattajat. Miksauspöydän kulmilta alkaakin sitten se osa sakkia, joka on tullut paikalliseen niin kuin kaikkina muinakin perjantai-iltoina. Ja suurinta osaa tästä jengistä, ainakaan illan edetessä, bändi ei kiinnosta käytännössä ollenkaan. Encoreen lähdettäessä miksauspöydän takaa kuuluvat ne niin monelle omaa materiaalia keikoillaan soittaville hevibändeille tutut huudot: ”Soittakaa Eppu Normaalia. Soittakaa Dire Straitsia.” Kyllä te tiedätte.

Useamman Kilpi-keikan nähneelle yhtyeen Viljo’sin-veto edusti keskitien perusvarmaa mutta aina yhtä laadukasta linjaa. Pitkästä aikaa kunnon keikkaryppään tien päällä summannut yhtye taistelee edelleen hienosti alati suurenevia, suomenkielistä perinteistä melodista hevirokkia dissaavia tuulimyllyjä vastaan. Koska sykli hevin koko kansan laajuisen kiinnostavuuden kohdalla on jo taittunut laskusuuntaan, tarvitaan yhtyeitä kuten Kilpi, jotka toivottavasti jaksavat puurtaa pienemmillekin yleisöille taas siihen saakka, jolloin hevi on jälleen parasta Katri Helenankin mielestä.

Kilven setti Suolahdessa:

Tie turvatkaa
Katalat ihmiset
Yhtä ihoa
Samaan aikaan toisaalla
Pahan ilman linnut
Lautta
Kaaoksen kuningas
Tuli, vesi, ilma ja maa
Viinapiru
Savuna ilmaan
Kunnes kuolema meidät erottaa
Nerokasta ikävää
Sielut iskee tulta

Encore:
Varjoista valoihin
Helvetissä tavataan