LIVE: Psychotropic Caravan II – Nosturi, Helsinki 06.2.2010


Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Psychotropic Caravan edustaa kotimaisten livetapahtumien rintamalla juuri sellaista suuremman kokoluokan marginaalia, jota kaikkien suorasukaisesti valtavirtamaisten tapahtumien keskelle tarvitaankin. Psychotropic Caravan Festival II nosti lavalle kotimaisten psyykkaajien ohella Orange Goblinin, The Headsin ja Litmusin kaltaisia kulttinimiä.

Oli kyse millaisesta raskaan musiikin kokoontumisajosta tahansa, ison bändikatraan samaan paikkaan ymppääminen ja homman toimimaan saaminen on aina helpommin sanottu kuin tehty. Psychotropic Caravanin suhteen onkin oikeutettua mainita, kuinka hienossa tasapainossa koko ilta kulki. Bändejä oli nähtävissä sekä Nosturin varsinaisella lavalla että uudemmassa Alakerta-baarissa, eikä mammuttimaisen pitkän illan aikana tuntenut aikaansa pitkäksi tai teknisiä järjestelyjä vajavaisiksi.

Alakerran puolella soittaneen Tuliterän yhdistelmä space rockia ja progemetallia ei ole onnistunut täysin valloittamaan levyltä kuultuna, mutta keikka oli selvästi mukavampi kokemus – vaikkei sekään jättänyt mieleen erityisen suuria jälkiä. Templesin keikka taas jäi aavistuksen verran Pharaoh Overlordin jalkoihin, mutta bändi tarjosi silti erittäin hienoihin korkeuksiin noussutta tunnelmaa.

Illan ensimmäinen todella tärkeä tapaus oli Nosturin lavalla soitellut Pharaoh Overlord. Lavalla ei voinut sanoa tapahtuvan hirveämmin, mutta ottaen huomioon bändin salakavalan musiikin muuta ei jäänyt kaipaamaankaan. Pharaoh Overlord ei varmasti ole ihan joka pojan tai tytön äänivallia bändin musiikin perustuessa looppauksien ja efektivallien minimalistiseen massiivisuuteen. Yksinkertaisista aineksista rakentui kuitenkin hämmentävän monitasoista ääntä.

Monille illan odotetuin tapaus oli itselleni tuntemattomampi Litmus, joka jätti hieman ristiriitaisempia tunnelmia. Bändin resepti on melko samanlainen kuin muutaman muunkin illan aikana koetun; hypnoottisuuteen pyrkivät toistuvuudet ja efektikirjot seuraavat toisiaan. Litmusin tapauksessa tämä kaikki vain jäi jollain tavalla etäiseksi ja aiheutti lähinnä ähkyä. Joissakin kohdissa enemmän tai vähemmän olisi toiminut paremmin. Nyt Litmus jäi lähinnä lieväksi sekametelisopaksi, jossa kaikenlaisen yhteen ynnääminen vaikutti tunnelmaa tärkeämmältä.

Kellon lähestyessä puoltayötä ei ollut vielä pääesiintyjän paikka, vaikka The Heads saattoi monista sellainen ollakin. Headsin yhdistelmä psykedeliaa, space rockia ja visuaalisuutta toimi selvästi edeltäjäänsä paremmin. Bändi ei jäänyt liiallisuuden tai yhden suunnan ammentamisen vangiksi, ja sen soundissa saattoi kuulla vivahteita aina 1960- ja 70-luvuilta nykypäivään saakka, mikä lämmitti yhtä aikaa progressiivisesti rakentuvien ja silti hypnoottisten biisien muodossa.

Tunnelmiltaan hieman ailahdelleen illan lopullinen pelastaja oli se kaikkein odotetuin esiintyjä, Orange Goblin. Monella tapaa orkesteri toimi kaikkien illan aikana kuultujen bändien summana, mutta erottui myös hienosti joukosta stoneriin ja doomiin taipuvan riffittelynsä ansiosta.

Orange Goblin ei ole välttämättä saanut aikaiseksi kokonaisuuksina aivan niin vahvoja levyjä kuin voisi toivoa. Olikin hienoa huomata, kuinka suurimman osan bändin parhaista biiseistä niputtanut keikka oli juuri sitä, mitä Goblinilta halusi kuulla. Vaikka elettiinkin jo aamuyötä, sai bändi valjastettua energiansa myös yleisöön, ja lopulta keikka kasvoikin illan heveimmäksi kokemukseksi nyrkinpuimisineen ja yhteishuutolauluineen.

Psychotropic Caravan II oli ehdottomasti kokemisen arvoinen iltama. Ei voikaan kuin toivoa, että homma saa ensi vuonna jatkoa kolmannen osan myötä. Jospa järjestäjät kasaisivat paikalle vielä tätäkin kovemman kattauksen…

Teksti:
Aki Nuopponen