Logistisia haasteita ja suvereeneja suorituksia – Tuska-perjantaista selvittiin kunnialla

Uudistunut festarialue aiheutti sekä järjestäjille että yleisölle pieniä haasteita, mutta täysin loppuunmyyty Tuskan aloituspäivä oli silti menestys. Aki, Tami ja Tomi kertaavat tuntojaan höystettynä Mikko Pylkön ja Markus Laakson upeilla otoksilla.

• Tami

Vuoden 2019 Tuska-perjantain suurin jännityksen aihe oli etukäteen tietenkin uusi sisäänkäynti ja sen toimivuus. Mikäli omaan näkökykyyn ja todistajalausuntoihin on luottaminen, sujui kauppakeskus Redissä tapahtuva rannekkeiden vaihto mukavan joutuisasti. Hiekkaisan joutomaan reunamilta käytiin itse alueelle, ja vieläpä aivan sujuvasti. Myöhemmin tosin ihmisletka alkoi olla melkoinen, kun jonolle oli kertynyt mittaa satoja metrejä. Tai no, useita kymmeniä nyt ainakin.

Mutta olihan siellä bändejäkin. Anthrax oli oma hyväntuulinen ja aurinkoinen itsensä, Swallow the Sun synkensi Helsinki Stagen teltan vaikuttavalla tunnelmamurskauksellaan, ja illan paketoinut Amorphis otti Tuskan näppeihinsä Queen of Time -erikoiskeikallaan. Setin loppuun vielä puhki soitettu, mutta ah niin makoisa Black Winter Day, ja Tuskan ensimmäinen päivä sai arvoisensa sinetin.

• Aki

Tuska mallia 2019 ja K18 alkoi perjantaina aavistuksen ristiriitaisissa tunnelmissa. Festarialueella oli tavallaan paras fiilis ikinä, ja kävijäennätyskin lyötiin uusiksi, mutta samaan aikaan tähän kaikkeen ei oltu ihan täysin varauduttu. K18-leiman iskeytyessä festariin ja kaljaa kittaavien ihmisten määrän kasvaessa WC-tiloista tuli kovasti puutetta illan edetessä, porttien pullonkaula aiheutti valtavan tungoksen ja kaljakarsinoiden poistuminen loi väentungosta joka paikkaan. Tämä ei kuitenkaan päivää liiemmin häirinnyt, kun ILMAINEN Sauna/Palju, laajemmalle levittäytyneet baarit, kärrymyynnit ja erinomainen Black Dining -ruokailu ottivat vahinkoa isosti takaisin.

Ruotsalainen Cult of Luna teki täsmälleen sen mitä pitikin, ja vielä vähän päälle. On olemassa raskaita bändejä, on olemassa RASKAITA bändejä, ja on olemassa Cult of Luna. On järjetöntä miten massiivista intensiteettiä bändi saa aikaiseksi lavalla tekemättä käytännössä yhtään mitään. Jo vasta julkaistu The Silent Man -single ensimmäisenä kappaleena todisti, että tämä kuun kultti ei ratsasta vain vanhoilla kappaleilla, vaan kykenee paiskaamaan lujaa päin taulua myös tuoreella materiaalillaan. Puhumattakaan sitten Finlandin ja Ghost Trailin kaltaisista kontrastien ääripäistä. Jos olisin itse saanut valita, olisin ehkä kuitenkin nähnyt Mariner-teemaisen keikan Julie Christmasin kera, mutta Cult of Luna teki minusta selvää jälkeä näinkin.

Vuoden alussa Swallow the Sun julkaisi uuden loistokkaan When A Shadow Is Forced Into the Light -albuminsa, ja epäonnisuuksien takia en päässyt todistamaan orkesteria livenä tämän albumin rundilla ennen Tuskaa. Vaan Tuskan keikkapa oli parasta mahdollista balsamia haavoille! Swallow the Sun oli huikea live-bändi jo aloittaessaan vuonna 2003, ja olen nähnyt bändiltä jotakuinkin 50 keikkaa vuosien varrella, mutta Tuska-keikka osoitti sen, että verrattain vanhatkin bändit voivat parantaa juoksuaan vielä vuosienkin rundaamisen jälkeen. Swallow the Sun oli Tuskan kakkoslavalla täysin suveneeria näytöstä ja aika monella bändillä tulee olemaan kova työ tänä viikonloppuna jos he aikovat lyödä tämän rykmentin.

• Tomi

Anthraxia juhlittiin ilon, lämmön ja auringon merkeissä. Kuten aiemmin ounastelinkin, bändi oli loistovireessä ja tuhansien ihmisten meri kiitti. 

Thrash-klassikkoa tuli toisensa perään. Aina viihdyttävä Belladonna, supersymppis Scott Ian ja kestomosh-basisti Frank Bello ovat lauteilla niin kotonaan, että tuntui kuin olisi seuraamassa tapahtumarikasta Marvel-sarjakuvaa. Mutta suurin ilo on kuulla rumpukiskan valtiasta, Charlie Benantea. Viimeksi käsivaivoista kärsivää Charlieta Tuskassa tuurasi niin ikään lujalyöntinen John Dette.

Ja vielä pari perjantaikokemusta fiilisteltäväksi tähän loppuun:

Marko Hietala, ei petä, ei yksin eikä toisten riveissä.

Thrashia à la Power Trip. Saattoiko jopa olla yleisön ennakkosuosikki vähän vähemmän tunnetuista nimistä?

Dimmu Borgir soitti lähinnä uutta mutta klassikoitakin kuultiin.